Lehdistötiedote 13.3.2014
Helsingin Sanomat jatkaa vahvaa mobiilikehitystään. HS:n iPad-sovellus on uudistunut täysin ja myös Android-tableteille on valmistunut oma sovellus. Lisäksi puhelinsovellukset Androidille, iPhonelle ja Windows Phonelle uudistuivat. Sovellus Windows-tableteille julkaistiin viime joulukuussa.
"Uudet sovellukset tukevat aiempaa monipuolisempaa ja rikkaampaa kerrontaa sekä erilaisia journalismin muotoja. Kasvatamme ja kehittämme vahvasti HS TV:n videotuotantoamme ja verkkografiikkaa. Myös näyttävät kuvakoosteet saavat uusissa sovelluksissa arvoisensa ympäristön”, Helsingin Sanomien vastaava päätoimittaja Kaius Niemi sanoo.
Kaikilla sovelluksilla voi lukea HS.fi:n tuoreita uutisia sekä Päivän lehteä, joka on mobiililaitteelle räätälöity versio aamun Hesarista. iPad-sovelluksesta löytyvät lisäksi näköisversiot Helsingin Sanomista, Nyt-liitteestä, Kuukausiliitteestä sekä nyt myös HS Teema -aikakauslehden helmikuun numero. Android-sovellukseen näköislehdet tulevat maaliskuun aikana. Android-käyttöjärjestelmän laitteita on myyty Suomessa jo yli 500 000.
”Odotamme uusilta sovelluksilta paljon. Suunnittelutyössä on otettu huomioon käyttäjien toivomukset. Tuomme tablet-lehtiin esimerkiksi paljon toivotun palstoitetun taiton. Kaikissa sovelluksissa toimivat myös uutisilmoitukset, joten käyttäjä saa tärkeimmistä uutistapahtumista viestin suoraan laitteeseensa. Myös navigointiominaisuuksia on parannettu”, sovellusten uusimisesta vastannut kehityspäällikkö Samuli Jakobsson kertoo.
Uudet sovellukset tarjoavat myös entistä edistyksellisempiä ratkaisuja mainostajille.
”Pystymme toteuttamaan iPad-sovelluksessa erinomaisesti toimivaa kokosivun interaktiivista mainontaa nyt kaikilla tablet-alustoilla sekä älypuhelinsovelluksissa. Esimerkiksi liikkuvan kuvan, kosketuksesta aukeavien lisätietojen, kyselyjen, tilauslomakkeiden tai pelien tuominen suoraan osaksi mainoksia lisää selvästi mainonnan tehoa. Ylivoimainen, lukukokemukseen sujuvasti sivuvaihtojen väliin lomittuva kokosivun richmedia-mainontamme tavoittaa jo nyt yli 60 000 viikoittaista lukijaa iPadissa ja tavoitteemme on kaksinkertaistaa tablet-käyttäjämäärä tämän vuoden aikana”, HS:n mobiili- ja tablet-mainonnasta vastaava tuotepäällikkö Santtu Kottila sanoo.
"Älypuhelinsovellusten kanssa puhutaan jo moninkertaisesta tavoittavuudesta richmedia-kokosivuille. Hesarin sovellusten käyttäjät maksavat laadukkaasta sisällöstä ja ovat ostovoimainen ja kiinnostava kohderyhmä myös mainostajalle", Kottila jatkaa.
Viime viikolla Helsingin Sanomien mobiilipalvelun kävijämäärä ylitti miljoonan eri selaimen rajan.
Lisätietoja:
Vastaava päätoimittaja Kaius Niemi, Helsingin Sanomat, p. 09 122 2310
Kehityspäällikkö Samuli Jakobsson, Helsingin Sanomat, p. 040 504 2144
Tuotepäällikkö Santtu Kottila, Helsingin Sanomat, p. 040 184 3287
Helsingin Sanomat tavoittaa eri kanaviensa kautta 2,2 miljoonaa suomalaista joka viikko. Helsingin Sanomiin kuuluu päivälehden lisäksi mm. Nyt-liite, Kuukausiliite, HS Teema, HS.fi, HS-kirjat ja HS TV. Hesari tarjoaa ainutlaatuista journalismia sanomalehdessä, tietokoneella, älypuhelimella ja tabletilla.
Sanoma Media Finland on Suomen monikanavaisin mediatalo, joka tunnetaan johtavista brändeistään. Tarjoamme tietoa, elämyksiä ja viihdettä niin sanoma- ja aikakauslehdissä, televisiossa, radiossa, verkossa kuin mobiilissakin.
Sanoma Media Finland on osa Sanomaa, joka on kuluttajamedian ja oppimisen eurooppalainen edelläkävijä.