Lehdistötiedote 19.5.2014
Sanoma isännöi ICMA:n kansainvälistä luokitellun median konferenssia Helsingissä 21.–24.5. Tilaisuuden teemana ovat toimialan tulevaisuuden ansaintamallit otsikolla Monetizing digital: show me the money.
ICMA on kansainvälinen luokitellun median kattojärjestö, jonka kevätkonferenssi järjestetään tänä vuonna Helsingissä. Sanoma Suomen suurimpana alan toimijana isännöi tilaisuutta.
Digitalisointi ja kuluttajien mediakäytön muutos ovat siirtäneet myös luokitellut ilmoitukset verkkoon.
”Digitalisoituminen jatkuu ja syvenee. Useat elämän tärkeimpiin päätöksiin liittyvät taustaprosessit, vaihtoehtojen vertailusta kaupantekoon saakka, on jo nyt mahdollista hoitaa täysin digitaalisesti. Uudet mobiilipalvelut ja maksujärjestelmät vauhdittavat kehitystä ja tuovat luokitellulle medialle uutta kasvua”, uskoo Sanoma Digital Finlandin liiketoimintajohtaja Marja-Leena Tuomola.
Luokiteltujen ilmoitusten markkinan arvo kokonaisuutena on Suomessa noin 80–90 miljoonaa euroa. Pelkästään Sanoman palvelut: Oikotie Asunnot, Oikotie Työpaikat, Oikotie Autot, Huuto.net ja Keltainen Pörssi tavoittavat viikossa lähes miljoona suomalaista.
”Luokiteltujen ilmoitusten ympärille rakentuvat verkkopalvelut tavoittavat ostoaikeissa olevat kuluttajat täsmälleen oikeassa hetkessä ja kontekstissa. Esimerkiksi asuntoilmoituksia katsottiin Oikotiellä viime vuonna 125 miljoonaa kertaa. Asuntojen lisäksi Oikotien käyttäjät ovat kiinnostuneita vakuutuksista, lainoista, sisustamisesta ja vaikkapa uusista kodin viihdepalveluista”, Tuomola kuvaa.
ICMA Helsinki 2014 Conference järjestetään 21.–24.5. Helsingissä. Ohjelma sisältää seminaariosuuksia, keskusteluja ja workshoppeja – mukana on esimerkiksi Ripple Labsin riskijohtaja Greg Kidd, joka oli myös yksi Twitterin ensimmäisen vaiheen sijoittajista sekä Brandscaping-kirjan kirjoittaja Andrew M. Davis.
Lisätietoja ja haastattelupyynnöt:
Sanoma, viestintäjohtaja Hanna Johde, hanna.johde@sanoma.com, 040 673 8977.