Sanoma Pro Oy ja TutorHouse Oy ovat solmineet yhteistyösopimuksen, jonka tavoitteena on entisestään vauhdittaa suomalaisten lasten ja nuorten oppimista sekä helpottaa lapsiperheiden arkea.

TutorHouse Oy tarjoaa peruskoulu- ja lukioikäisille yksityisiä, koulutyötä täydentäviä lisä- ja tukiopetuspalveluja. Sanoma Pro tarjoaa oppimisen sisältöjä ja oppimisratkaisuja kouluille.

”Lapsiperheiden arki käy yhä monimutkaisemmaksi, ja perheet hakevatkin arkeansa helpottavia palveluja. Yksi teema on lasten ja nuorten koulutyön yksilölliset tarpeet ja oppimisen tukeminen. TutorHouse Oy:n palvelut tarjoavat tähän ratkaisuja, esimerkkinä KotiOpe-palvelu tai virtuaaliset opetuspalvelumme suomalaisten komennusperheiden lapsille ulkomaille. Sanoma Pron sähköiset oppisisällöt täydentävät erinomaisesti palvelukonseptejamme, helpottavat opettajiemme työtä ja ennen kaikkea kiinnostavat oppilaita, koska niistä löytyy myös pelillisiä sisältöjä”, sanoo TutorHouse Oy:n toimitusjohtaja Pekka Impiö.

”Sanoma näkee tutoroinnin kiinnostavana kasvualueena. Se ei kilpaile koulun kanssa vaan tukee koulutyötä. Keski-Euroopassa tutorointiliiketoiminnassa on merkittäviä toimijoita. Me haluamme olla mukana kehittämässä TutorHousesta Suomen johtavaa tutorointipalveluja tarjoavaa yritystä”, sanoo Sanoma Pro Oy:n toimitusjohtaja Salla Vainio.

Sanoma Ventures, joka sijoittaa lupaaviin kasvuyrityksiin, on ollut hankkeessa mukana. Yhteistyösopimus johtaa vuoden 2016 alusta myös omistukselliseen yhteistyöhön, jolloin Sanoma Pro Oy:stä tulee TutorHouse Oy:n enemmistöomistaja. Nykyiset omistajat jäävät yhtiöön vähemmistöomistajiksi. TutorHouse jatkaa toimintaa itsenäisesti oman brändinsä alla toimivana yrityksenä. TutorHouse Oy:n toimitusjohtaja on FM, MBA, Pekka Impiö.

Lisätietoja

Toimitusjohtaja Salla Vainio, Sanoma Pro Oy, puh. 040 502 6323, salla.vainio@sanomapro.fi

Toimitusjohtaja Pekka Impiö, TutorHouse Oy, puh. 050 548 0230, pekka.impio@tutorhouse.fi

Sanoma Pro Oy on Suomen suurin opetusratkaisujen tarjoaja ja arvostettu osaamisen kehittämisen ja ajantasaisen tiedon tuottaja yrityksille. Kuluttajamarkkinoilla Sanoma Pro toimii Oppi&ilo-brändin alla. Sanoma Prossa työskentelee noin 200 ammattilaista. Sanoma Pro on osa Sanomaa, joka on kuluttajamedian ja oppimisen eurooppalainen edelläkävijä.

TutorHouse Oy on vuonna 2010 toimintansa käynnistänyt yritys, joka tarjoaa yksityisiä, oppimista vauhdittavia ja koulutyötä täydentäviä yksilöllisiä lisä- ja tukiopetuspalveluja eli tutorointipalveluja. Palvelun tilaajina ovat huoltajat, jotka haluavat vauhdittaa lastensa koulumenestystä tai hakea apua oppimisen haasteisiin tilaamalla oman opettajan vaikka kotiin. Tutorointia tarjotaan perheille myös virtuaalisesti. TutorHouse Oy:n opettajina toimivat kokeneet opettajat, joista suurin osa työskentelee samalla peruskouluissa tai lukioissa. Opettajien toimintaa ohjaavat eettiset säännöt. TutorHouse Oy:n tutorointipalvelut täydentävät julkista opetusta eivätkä kilpaile julkisen opetuksen kanssa.