Sanoma Oyj, Pörssitiedote, 16.12.2013 klo 10.00

Sanoma Media Belgiumin toimitusjohtaja Aimé Van Hecke jättää tehtävänsä. Van Hecke nimitettiin Sanoman Belgian mediatoimintojen johtoon vuonna 2006. Uudeksi toimitusjohtajaksi nousee tästä päivästä alkaen Hans Cools, joka on aiemmin toiminut Sanoma Media Belgiumin operatiivisena johtajana.

Päätös tehtiin hyvässä yhteisymmärryksessä ja huolellisen harkinnan jälkeen. Sanoma Media Belgiumin strategista asemaa arvioidaan uudelleen, jotta sitä voitaisiin kehittää parhaalla mahdollisella tavalla paikallisessa mediakentässä, joko osana Sanomaa tai muiden osapuolten kanssa. Sanoma ja Van Hecke näkevät tämän edellyttävän erilaista johtamista.

”Olemme tyytyväisiä, että kokenut johtoryhmämme Belgiassa vie yhtiön tämän muutosvaiheen yli. Olemme kutsuneet Sanoma Media Belgiumin operatiivisena johtajana toimivan Hans Coolsin toimitusjohtajaksi. Hän keskittyy johtamaan liiketoimintaa ja varmistamaan yhtiön vakaan toimintakyvyn strategisen arvioinnin edetessä. Toivotamme Aimé Van Heckelle hyvää jatkoa Sanoman ulkopuolella”, sanoo Sanoman toimitusjohtaja Harri-Pekka Kaukonen.

”Olen kiitollinen mahdollisuudesta muuttaa Sanoma Media Belgium todelliseksi monimediaiseksi organisaatioksi edellisen seitsemän vuoden aikana. Yhtiö on nyt strategisen arvioinnin muutosvaiheessa, joka edellyttää uudenlaista johtamista. Toivotan toimitusjohtaja Hans Coolsille ja kaikille sanomalaisille Belgiassa onnea ja menestystä”, sanoo Aimé Van Hecke.

Lisätietoa
Sanoman sijoittajasuhteet, Olli Turunen, p. 040 552 8907 tai ir@sanoma.com

Tiedotusvälineet,
Sanoman konserniviestintä, Robin Janszen, p. +31 6 2293 2643 tai viestinta@sanoma.com

Tiedotusvälineet Suomessa,
Sanoman konserniviestintä, Hanna Johde, p. 040 673 8977 tai hanna.johde@sanoma.com

Sanoma.com

Get the world. Sanoma auttaa ihmisiä kohtaamaan maailman ja ymmärtämään sitä. Sanoma on kuluttajamedian ja oppimisen eurooppalainen edelläkävijä. Palveluksessamme on noin 10 000 ammattilaista yli 10 maassa. Vuonna 2012 konsernin liikevaihto oli 2,4 miljardia euroa. Sanoman osake on listattu NASDAQ OMX Helsingissä.