Lehdistötiedote 3.9.2013
Sanoma Magazines suunnittelee tappiollisten Iiris-, 3T- ja Kodinrakentaja-lehtien lakkauttamista. Suomen johtava aikakauslehtikustantaja keskittää kehityspanokset tuotevalikoimansa monikanavaistamiseen. Sanoma Magazines on tuonut markkinoille tänä vuonna uusia digitaalisia palveluja, kuluttajille suunnattuja tapahtumia sekä vahvistanut brändiensä printtitarjontaa sesonki- ja teema-aiheisilla erikoisnumeroilla.
”Haluamme tuoda brändimme entistä kiinteämmäksi osaksi suomalaisten päivittäistä elämää. Monikanavaisuus ja uudet digitaaliset palvelut tuovat sisältömme asiakkaidemme käyttöön juuri silloin, kun he haluavat. Tämä vaatii voimavarojemme keskittämistä uusien palveluiden ja liiketoiminnan kehittämiseen. Siksi suunnittelemme tappiollisista lehdistä luopumista”, Sanoma Media Finlandin toimitusjohtaja Anu Nissinen sanoo.
3T ja Iiris lanseerattiin vuonna 2012.
”Printtilehtien perinteinen lanseeraaminen on muuttunut erittäin haastavaksi kuluttajien mediankäytön ja mainosmarkkinan nopean muutoksen vuoksi. Olemme entistä ketterämpiä tuoteportfoliomme kehittämisessä. Sekä uutuuksien markkinoille tuominen että tuotteiden lopettaminen on yhä olennaisempi osa liiketoimintaamme”, Anu Nissinen jatkaa.
Lehtien lakkautussuunnitelmien vuoksi Iiriksen, 3T:n ja Kodinrakentajan toimituksissa käynnistyvät yt-neuvottelut. Enimmillään suunnitellut toimenpiteet voivat johtaa yhteensä neljäntoista henkilön irtisanomiseen, osa-aikaistamiseen ja/tai työsuhteen olennaisten ehtojen muuttamiseen.
3T- ja Kodinrakentaja-lehtiä julkaisee Sanoma Tekniikkajulkaisut Oy, joka on Sanoma Magazines Finlandin tytäryhtiö.
Lisätietoja antaa:
toimitusjohtaja
Anu Nissinen
Sanoma Media Finland
puh. 010 707 7000
Sanoma Magazines on voimakkaasti kehittyvä monikanavainen mediatalo. Intohimomme on ainutlaatuisten sisältöjen, houkuttelevien brändien ja palvelevien mediaratkaisujen kunnianhimoinen kehittäminen. Yli neljästäkymmenestä brändistä muodostuva tuotevalikoimamme kattaa aihealueet lifestylesta huipputekniikkaan ja tarjoaa elämyksiä, tietoa ja viihdettä miljoonille suomalaisille. Sanoma Magazines on Suomen suurin aikakauslehtikustantaja sekä johtava lasten ja nuorten julkaisujen tekijä.
Sanoma Magazines on osa Sanomaa. Sanoma on kuluttajamedian ja oppimisen eurooppalainen edelläkävijä.