Sanoma Oyj, Pörssitiedote, 1.3.2013 klo 11:15

Sanoma Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään keskiviikkona 3.4.2013 klo 14.00 Helsingin Messu­keskuksen kongressisiivessä. Osoite on Messuaukio 1, 00520 Helsinki. Kokoukseen ilmoittautunei­den vastaan­ottaminen, äänestys­lippujen jakaminen ja kokousta edeltävä kahvitarjoilu alkavat klo 13.00.

A. Varsinaisessa yhtiökokouksessa käsiteltävät asiat

Varsinaisessa yhtiökokouksessa käsitellään seuraavat asiat:

1. Kokouksen avaaminen

2. Kokouksen järjestäytyminen

3. Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskun valvojien valitseminen

4. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

5. Läsnä olevien toteaminen ja ääniluettelon vahvistaminen

6. Vuoden 2012 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastus­kertomuksen esittäminen

Toimitusjohtajan katsaus

7. Tilinpäätöksen vahvistaminen

8. Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen

Hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle, että vuodelta 2012 maksetaan osinkona 0,60 euroa osakkeelta ja lahjoitus­varaukseen hallituksen päätettäväksi siirretään 550.000 euroa. Osinko maksetaan osakkeen­omistajalle, joka on hallituksen määräämänä osingon­maksun täsmäytys­päivänä 8.4.2013 merkittynä Euroclear Finland Oy:n pitämään yhtiön osakasluetteloon. Hallitus esittää, että osinko makse­taan 16.4.2013.

9. Vastuuvapaudesta päättäminen hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle

10. Hallituksen jäsenten palkkioista päättäminen

Osakkeenomistajat, jotka edustavat yli 10 % kaikista yhtiön osakkeista ja äänistä, ovat ilmoittaneet ehdottavansa yhtiökokoukselle, että hallituksen jäsenten ­palkkiot pysyvät ennallaan.

Hallituksen kuukausipalkkiot ovat: hallituksen puheenjohtaja 8.500 euroa, hallituksen varapuheenjohtaja 6.500 euroa ja hallituksen jäsenet 5.500 euroa.

Hallituksen kokouspalkkiot ovat: hallituksen jäsenet, joiden kotipaikka on muualla kuin Suomessa, 1.000 euroa / hallituksen kokous sekä hallituksen valiokuntien puheenjohtajat ja valiokuntien jäsenet, joiden kotipaikka on muualla kuin Suomessa, 2.000 euroa ja muut valiokuntien jäsenet 1.000 euroa / valiokunnan kokous.

11. Hallituksen jäsenten lukumäärästä päättäminen

Osakkeenomistajat, jotka edustavat yli 10 % kaikista yhtiön osakkeista ja äänistä, ovat ilmoittaneet ehdottavansa yhtiökokoukselle, että hallituksen jäsen­määräksi vahvistetaan kymmenen.

12. Hallituksen puheenjohtajan, varapuheenjohtajan ja jäsenten valitseminen

Osakkeenomistajat, jotka edustavat yli 10 % kaikista yhtiön osakkeista ja äänistä, ovat ilmoittaneet ehdottavansa yhtiökokoukselle, että hallitukseen valitaan uudelleen erovuoroinen jäsen Antti Herlin sekä uusiksi jäseniksi Anne Brunila ja Mika Ihamuotila toimi­kaudeksi, joka päättyy varsinaiseen yhtiö­kokoukseen 2016, ja Robin Langenskiöld toimikaudeksi, joka päättyy varsinaiseen yhtiökokoukseen 2015. Sirkka Hämäläinen ja Seppo Kievari eivät ole asettuneet ehdolle hallituksen jäseneksi ja Jaakko Rauramo on ilmoittanut, ettei hän ole enää käytettävissä tehtävään.

Hallituksen jäseninä jatkavat Annet Aris, Jane Erkko, Nancy McKinstry, Rafaela Seppälä, Sakari Tamminen ja Kai Öistämö.

Lisäksi edellä mainitut osakkeenomistajat ovat ilmoittaneet, että he tulevat ehdottamaan, että hallituksen puheenjohtajaksi valitaan Antti Herlin ja varapuheenjohtajaksi Sakari Tamminen.

Anne Brunila, kauppatieteiden tohtori, on syntynyt vuonna 1957 ja on Suomen kansalainen. Hän työskenteli Fortum-konsernin johtajana ja johtoryhmän jäsenenä vuosina 2009–2012 vastuualueenaan konsernin yhteiskuntasuhteet ja strategia. Tätä ennen hän on toiminut mm. Metsäteollisuus ry:n toimitusjohtajana 2006–2009, Valtionvarainministeriössä (mm. ylijohtajana) 2002–2006 sekä eri asiantuntija- ja johtotehtävissä Suomen Pankissa ja Euroopan komissiossa 2000–2002. Hän on hallituksen jäsen Sampo Oyj:ssä, Kone Oyj:ssä, Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksessa (ETLA) ja Elinkeinoelämän Valtuuskunnassa (EVA). Hän on ehdolla Stora Enso Oyj:n hallitukseen. Hän on Kansainvälisen kauppakamarin Suomen hallituksen puheenjohtaja ja Aalto-korkeakoulusäätiön hallituksen varapuheenjohtaja.

Mika Ihamuotila, kauppatieteiden tohtori, on syntynyt vuonna 1964 ja on Suomen kansalainen. Hän on Marimekko Oyj:n toimitusjohtaja 2008– ja hallituksen varapuheenjohtaja. Tätä ennen hän on toiminut Sampo Pankki Oyj:n toimitusjohtajana 2001–2007, Mandatum Pankki Oyj:n toimitusjohtajana 2000–2001 ja johtajana 1998–2000, ja Mandatum & Co Oy:n osakkaana 1994–1998, sekä Yalen yliopiston (Yhdysvallat) vierailevana tutkijana 1992–1993. Hän on ollut Elisa Oyj:n hallituksen jäsen 2003–2005 ja varapuheenjohtaja 2005–2007.

Robin Langenskiöld, diplomiekonomi, syntynyt 1946 ja on Suomen kansalainen. Hän on toiminut Sanoma Oy:n hallituksessa 1990–1999 ja SanomaWSOY Oyj:n hallituksessa 1999–2008.

Kaikkien ehdotettujen hallituksen jäsenten keskeiset henkilötiedot on esitelty yhtiön verkkosivuilla www.sanoma.com. Kaikki ehdotetut henkilöt ovat suostuneet tehtävään.

13. Tilintarkastajan palkkiosta päättäminen

Hallitus ehdottaa hallituksen tarkastusvaliokunnan suosituksesta, että tilin­tarkastajalle maksetaan palkkio laskun mukaan.

14. Tilintarkastajan valitseminen

Tilintarkastaja valitaan varsinaisessa yhtiökokouksessa yhtiöjärjestyksessä määrätyksi toimi­kaudeksi, joka päättyy valintaa seuraavaan varsinaiseen yhtiö­kokoukseen. Hallitus ehdottaa hallituksen tarkastus­valiokunnan suosituksesta, että tilin­tarkastajaksi valitaan KHT-yhteisö KPMG Oy Ab, joka on ilmoittanut päävastuulliseksi tilin­tarkastajakseen KHT Virpi Halosen. 

15. Hallituksen ehdotus yhtiöjärjestyksen muuttamiseksi

Hallitus ehdottaa, että yhtiöjärjestyksen 2, 3, 5, 6, 7, 8, 9, 12, 13, 14 ja 15 §:iä muutettaisiin. Ehdotettujen muutosten pääasiallinen sisältö on seuraava:

2 § muutetaan vastaamaan yhtiön nykyisiä toimintoja;

3 §:stä poistetaan ensimmäinen kappale, sillä kirjankustantamisessa painopiste on siirtynyt kaunokirjallisuudesta tieto- ja oppikirjallisuuteen. Lisäksi toinen kappale muutetaan vastaamaan yhtiön nykyisiä toimintoja;

5 §:n pääjohtajaa sekä työvaliokuntaa ja muita hallituksen valiokuntia koskevat kohdat ehdotetaan poistettaviksi, sillä yhtiöllä ei tällä hetkellä ole, eikä sen tarkoituksena ole nimittää pääjohtajaa, ja hallitus voi perustaa valiokuntia valmistelemaan asioita hallitukselle ilman erillistä yhtiöjärjestysmääräystä osana hyvää hallinnointitapaa;

6 §:n 6. ja 7. kappale ehdotetaan poistettaviksi tarpeettomina koska asiat on säädetty osakeyhtiölaissa;

7 ja 8 § ehdotetaan poistettavaksi tarpeettomina, sillä hallituksen ja toimitusjohtajan tehtävät on säädetty osakeyhtiölaissa;

9 § ehdotetaan täsmennettäväksi tietyillä teknisillä muutoksilla;

12 §:stä ehdotetaan poistettavaksi kappale yhtiökokouksen ajankohdasta, sillä tämä on säädetty osakeyhtiölaissa. Yhtiökokouksen pitopaikka muutetaan vastaamaan yhtiön nykyistä käytäntöä ja yhtiön pääkonttorin sijaintipaikkaa;

13 § ehdotetaan täsmennettäväksi teknisellä muutoksella;

14 §:stä poistetaan viimeinen lause tarpeettomana, sillä arvo-osuusjärjestelmään kuuluvista osakkeista on säädetty osakeyhtiölaissa ja muissa arvo-osuusjärjestelmää koskevissa säännöksissä;

15 § poistetaan tarpeettomana, sillä varsinaisessa yhtiökokouksessa käsiteltävät asiat on säädetty osakeyhtiölaissa ja muissa yhtiöjärjestyksen pykälissä;

yhtiöjärjestyksen numerointi muutetaan yllä olevat muutokset huomioon ottaen.

16. Hallituksen valtuuttaminen päättämään omien osakkeiden hankkimisesta

Hallitus ehdottaa, että yhtiökokous valtuuttaisi hallituksen päättämään enintään 16.000.000 oman osakkeen hankkimisesta yhdessä tai useammassa erässä. Määrä vastaa noin 9,8 % yhtiön kaikista osakkeista. Osakkeet hankitaan yhtiön vapaaseen omaan pääomaan kuuluvilla varoilla, jolloin hankinnat vähentävät yhtiön voitonjakoon käytettävissä olevia varoja. Osakkeet hankitaan yhtiön pääomarakenteen kehittämiseksi, mahdollisten yritys­kauppojen tai muiden liiketoiminta­järjestelyjen rahoittamiseksi tai toteuttamiseksi, osana yhtiön kannustinjärjestelmää tai muutoin edelleen luovutettaviksi, yhtiöllä pidettäviksi tai mitätöitäviksi. Osakkeita voidaan hankkia joko kaikille osakkeen­omistajille osoitetulla osto­tarjouksella yhtäläisin ehdoin tai muutoin kuin osakkeenomistajien omistamien osakkeiden suhteessa osakkeiden hankintahetken markkina­hintaan NASDAQ OMX Helsinki Oy:n järjestämässä julkisessa kaupan­käynnissä. Valtuutuksen ehdotetaan olevan voimassa 30.6.2014 saakka ja se päättäisi varsinaisen yhtiö­kokouksen 3.4.2012 hallitukselle antaman vastaavan valtuutuksen.

17. Hallituksen valtuuttaminen päättämään osakeannista sekä optio-oikeuksien ja muiden osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antamisesta

Hallitus ehdottaa, että yhtiökokous valtuuttaisi hallituksen päättämään uusien osakkeiden antamisesta ja yhtiön hallussa olevien omien osakkeiden luovuttamisesta sekä optio-oikeuksien ja muiden osake­yhtiölain 10 luvun 1 §:ssä tarkoitettujen osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antamisesta. Hallitus olisi osakeantivaltuutuksen nojalla ja erityisten oikeuksien käyttämisen johdosta oikeutettu päättämään enintään 82.000.000 uuden osakkeen antamisesta sekä enintään 5.000.000 yhtiön hallussa olevan yhtiön oman osakkeen luovuttamisesta. Osakeanti ja osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antaminen voi tapahtua osakkeenomistajien merkintä­etuoikeudesta poiketen (suunnattu anti). Suunnatussa osakeannissa voitaisiin osakkeita antaa tai luovuttaa enintään 41.000.000 kappaletta. Optio-oikeuksia ja muita erityisiä oikeuksia voidaan käyttää myös osana yhtiön kannustin­järjestelmää kuitenkin siten, että siinä tarkoituksessa uusia osakkeita voidaan merkitä ja/tai yhtiön hallussa olevia osakkeita voidaan luovuttaa enintään 5.000.000 kappaletta. Valtuutuksen ehdotetaan olevan voimassa 30.6.2016 saakka ja se päättäisi varsinaisen yhtiökokouksen 8.4.2010 hallitukselle antaman osakeantivaltuutuksen.

18. Kokouksen päättäminen

B. Yhtiökokousasiakirjat

Edellä mainitut yhtiökokouksen asialistalla olevat päätösehdotukset sekä tämä kokouskutsu ovat saatavilla yhtiön verkkosivuilla osoitteessa www.sanoma.com. Yhtiön tilinpäätös, toimintakertomus ja tilintarkastuskertomus ovat saatavilla mainituilla verkkosivuilla viimeistään 4. maaliskuuta 2013 alkavalla viikolla. Päätösehdotukset ja muut edellä mainitut asiakirjat ovat myös saatavilla yhtiö­kokouksessa ja niistä sekä tästä kokous­kutsusta lähetetään pyydettäessä jäljennökset osakkeenomistajille. Kutsua yhtiö­kokoukseen ei lähetetä osakkeenomistajille erikseen. Yhtiö­kokouksen pöytä­kirja on nähtävillä edellä mainituilla verkkosivuilla keskiviikkona 17.4.2013 alkaen.

C. Ohjeita kokoukseen osallistujille

1. Osakasluetteloon merkitty osakkeenomistaja

Oikeus osallistua yhtiökokoukseen on osakkeenomistajalla, joka on 20.3.2013 rekisteröity Euroclear Finland Oy:n pitämään yhtiön osakasluetteloon. Osakkeen­omistaja, jonka osakkeet on merkitty hänen henkilö­kohtaiselle suomalaiselle arvo-osuustililleen, on rekisteröity yhtiön osakasluetteloon.

Yhtiön osakasluetteloon merkityn osakkeenomistajan, joka haluaa osallistua yhtiökokoukseen, tulee ilmoittautua viimeistään 26.3.2013 klo 16.00, mihin mennessä ilmoittautumisen on oltava perillä. Yhtiökokoukseen voi ilmoittautua:

- yhtiön verkkosivuilla www.sanoma.com,
- puhelimitse numeroon 020 770 6864 arkisin klo 9.00–16.00,
- faksilla numeroon 010 519 5058 tai
- kirjeitse osoitteeseen Sanoma Oyj, Yhtiökokous, PL 1229, 00101 Helsinki.

Ilmoittautumisen yhteydessä tulee ilmoittaa osakkeenomistajan nimi, henkilö-­ tai Y-tunnus, puhelin­numero, mahdollisen avustajan, valtuutetun asiamiehen tai lakimääräisen edustajan nimi ja asiamiehen tai lakimääräisen edustajan henkilö­tunnus. Osakkeen­omistajien yhtiölle luovuttamia henkilötietoja käytetään vain yhtiö­kokouksen ja siihen liittyvien tarpeellisten rekisteröintien käsittelyn yhteydessä.

Osakkeenomistajan, hänen edustajansa tai asiamiehensä tulee kokouspaikalla tarvittaessa pystyä osoittamaan henkilöllisyytensä ja edustusoikeutensa.

2. Hallintarekisteröidyn osakkeen omistaja

Hallintarekisteröityjen osakkeiden omistajalla on oikeus osallistua yhtiökokoukseen niiden osakkeiden nojalla, joiden perusteella hänellä olisi oikeus olla merkittynä Euroclear Finland Oy:n pitämään osakas­luetteloon 20.3.2013. Osallistuminen edellyttää lisäksi, että osakkeen­omistaja on näiden osakkeiden nojalla tilapäisesti merkitty yhtiön osakasluetteloon viimeistään 27.3.2013 klo 10.00 mennessä. Hallinta­rekisteriin merkittyjen osakkeiden osalta tämä katsotaan ilmoittautumiseksi yhtiö­kokoukseen.

Hallinta­rekisteröidyn osakkeen omistajaa kehotetaan pyytämään hyvissä ajoin omaisuudenhoitajaltaan tarvittavat ohjeet koskien tilapäistä rekisteröitymistä yhtiön osakas­luetteloon, valtakirjojen antamista ja ilmoittautumista yhtiö­kokoukseen. Omaisuudenhoitajan tilinhoitajayhteisön tulee ilmoittaa hallinta­rekisteröidyn osakkeen omistaja, joka haluaa osallistua varsinaiseen yhtiö­kokoukseen, merkittäväksi tilapäisesti yhtiön osakasluetteloon viimeistään edellä mainittuun ajankohtaan mennessä.

3. Asiamiehen käyttäminen ja valtakirjat

Osakkeenomistaja saa osallistua yhtiökokoukseen ja käyttää siellä oikeuksiaan asiamiehen välityksellä. Osakkeenomistajan asiamiehen on esitettävä päivätty valtakirja, tai hänen on muuten luotettavalla tavalla osoitettava olevansa oikeutettu edustamaan osakkeen­omistajaa. Mikäli osakkeenomistaja osallistuu yhtiökokoukseen usean asiamiehen välityksellä siten, että asiamiehet edustavat osakkeen­omistajaa eri arvopaperitileillä olevilla osakkeilla, on ilmoittautumisen yhteydessä ilmoitettava osakkeet, joiden perusteella kukin asiamies edustaa osakkeenomistajaa.

Mahdolliset valtakirjat pyydetään toimittamaan alku­peräisinä osoitteeseen Sanoma Oyj, Yhtiökokous, PL 1229, 00101 Helsinki, viimeistään 26.3.2013.

4. Muut ohjeet/tiedot

Yhtiökokouksessa läsnä olevalla osakkeenomistajalla on yhtiökokouksessa osakeyhtiölain 5 luvun 25 §:n mukainen kyselyoikeus kokouksessa käsiteltävistä asioista.

Yhtiöllä on kokouskutsun päivänä 1.3.2013 yhteensä 162.812.093 osaketta ja ääntä.

Yhtiökokouspaikan ovet avataan klo 13.00. Kokousosallistujat ovat tervetulleita kokousta edeltävään kahvitilaisuuteen. Yhtiökokous pidetään suomen kielellä.

Yhtiön painettu tilinpäätös 2012 postitetaan sitä pyytäville ja sen voi tilata sähköpostitse osoitteesta ir@sanoma.com.

Toivotamme osakkeenomistajamme tervetulleiksi yhtiökokoukseen.

Helsingissä 1.3.2013

Sanoma Oyj
Hallitus

Lisätietoja
Sanoman sijoittajasuhteet, Martti Yrjö-Koskinen, p. 040 684 4643 tai ir@sanoma.com

Sanoma.com

Sanoma innostaa, jakaa tietoa ja yhdistää. Sanoma on kuluttajamediaan ja oppimiseen keskittyvä johtava, eurooppalainen konserni. Tuomme päivittäin tietoa, elämyksiä, oppimiskokemuksia ja viihdettä miljoonille ihmisille. Palveluksessamme on yli 10 000 ammattilaista noin 20 maassa. Vuonna 2012 konsernin liikevaihto oli 2,4 miljardia euroa. Sanoman osake on listattu NASDAQ OMX Helsingissä.

Sanoma_yhtiokokouskutsu_2013 (PDF, 107 kB)