Helsingin Sanomien laatusisällöt tavoittavat nyt aivan uutta lukijakuntaa

Lehdistötiedote 13.11.2013 

Helsingin Sanomat on solminut Helsinki Timesin kanssa yhteistyösopimuksen, jonka myötä valittuja lehden juttuja julkaistaan englanniksi käännettynä Helsinki Timesin verkkosivuilla sekä kerran viikossa ilmestyvässä Helsinki Times -lehdessä 2.12.2013 alkaen. Helsinki Timesin verkkosivut siirtyvät sopimuksen myötä osaksi HS.fi:tä.

”Tämä on meille hieno tilaisuus saavuttaa aivan uutta kansainvälistä lukijakuntaa. HS.fi:n englanninkielisen version lopettaminen vuosi sitten jätti jälkeensä laadukkaita englanninkielisiä uutisiamme kaipaavia lukijoita. Helsinki Timesin kanssa tehtävä yhteistyö on vastaus tähän toiveeseen”, Helsingin Sanomien liiketoimintajohtaja Petteri Putkiranta toteaa.

”Helsingin Sanomat tavoittaa eri kanaviensa kautta yhteensä 1,9 miljoonaa lukijaa. Sisältöjemme saavutettavuus laajenee englanninkielisten uutisten myötä isommalle markkina-alueelle ja kasvavalle kohderyhmälle”, Putkiranta jatkaa.

Helsinki Times on vuodesta 2007 ilmestynyt, englanninkielinen tilattava ja irtonumeromyynnissä oleva uutislehti. Lehden painos on noin 15 000 kappaletta ja sen verkkosivuilla on 8 400 eri kävijää viikossa.

Helsinki Timesin perustaja ja päätoimittaja Alexis Kouros on tyytyväinen solmittuun yhteistyösopimukseen.

”Helsingin Sanomien tarjoaman laatujournalismin avulla pystymme palvelemaan kansainvälistä, Suomen asioista kiinnostunutta lukijakuntaamme entistä paremmin”, Alexis Kouros toteaa.

Helsinki Times tuottaa jatkossakin myös omaa sisältöä Helsingin Sanomien juttujen lisäksi.  

HS.fi-sivustolta pääsee HelsinkiTimes.fi -sivustolle osoitteesta hs.fi/en ja HS English -linkistä 2.12.2013 alkaen.

Lisätietoja:

Petteri Putkiranta, liiketoimintajohtaja, Helsingin Sanomat, p. 040 550 1551
Alexis Kouros, päätoimittaja, Helsinki Times, p. 050 3719400   

Helsingin Sanomat tavoittaa eri kanavien kautta 1,9 miljoonaa suomalaista joka viikko. Helsingin Sanomiin kuuluu päivälehden lisäksi mm. Nyt-liite, Kuukausiliite, Nelosen uutiset  ja HS.fi. Hesari tarjoaa ainutlaatuista journalismia sanomalehdessä, tietokoneella, älypuhelimella ja tabletilla. Helsingin Sanomat on osa Sanomaa. Sanoma on kuluttajamedian ja oppimisen eurooppalainen edelläkävijä.  

Helsinki Times on palvellut Suomessa asuvaa kansainvälistä lukijakuntaa sekä verkossa että painettuna versiona vuodesta 2007. Helsinki Timesin verkkolehti päivittyy useita kertoja päivässä ja laajemmat artikkelit julkaistaan kerran viikossa tabloidi kokoisena lehtenä. Helsinki Timesin printtiversio on tilattavissa ja lisäksi sitä on jaettavana Finnairin lennoilla, Allegro-junissa ja yli viidessäkymmenessä hotellissa. Lisäksi lehteä myydään yli 140 kioskissa ympäri Suomea. Lehdellä on myös iPad-versio.