VTM Hanna Jensen on nimitetty 26. elokuuta lähtien vastaamaan sisällöistä Sanoma Magazinesin laajassa ruokaprojektissa. Suomen johtava aikakauslehtikustantaja tuo ensi vuonna markkinoille monikanavaisen ruokakokonaisuuden, joka sisältää useita eri mediatuotteita.
Hanna Jensen (42) saa vastuulleen Sanoma Magazinesin ruokaprojektin sisältöjen kehittämisen ja sisällöntuotannon organisoimisen. Ruokaprojektissa luodaan monikanavainen ruokaan keskittyvä tuoteperhe, jonka ensimmäiset lanseeraukset tapahtuvat ensi vuoden helmikuussa. Projektia vetää Sanoma Magazinesin Digitaalisten julkaisujen kehityspäällikkö Juha Anttila.
”Suomalaisten mediankäytön muuttuessa ja digitalisoituessa siirrymme sisällöntuotannossamme kohti laajempia teemakokonaisuuksia, joita voimme tuotteistaa monin eri tavoin lukuisille eri kohderyhmille. Aloitamme ruoasta, joka on isosti ihmisten elämään ja koko yhteiskuntaan vaikuttava kokonaisuus. Olen iloinen, että saamme tähän tulevaisuuden tuotevalikoimamme kannalta keskeiseen projektiin mukaan Hanna Jensenin, jolla on kyky tunnistaa trendit ja käsitellä ajan ilmiöitä kiinnostavasti”, Sanoma Magazinesin Aikakausmedia-yksikön kustantaja Riitta Pollari sanoo.
Hanna Jensen tunnetaan ruokakirjoittajana ja -bloggarina sekä monipuolisena vapaana toimittajana muun muassa Talouselämän, Imagen ja Olivian sivuilta. Hän on työskennellyt myös muun muassa Annan vierailevana päätoimittajana ja kirjoittanut kaksi kirjaa.
”Sanoma Magazines tuntee ja tavoittaa suomalaiset sekä tekee jo nyt kiinnostavia ruokasisältöjä lukuisissa lehdissään ja verkossa. Tämä on ainutlaatuinen lähtökohta alkaa rakentaa uudenlaista, houkuttelevaa ruoan sisältökokonaisuutta, joka palvelee useissa eri kanavissa”, Hanna Jensen kertoo.
Lisätiedot:
kustantaja
Riitta Pollari
Aikakausmedia
puh. 09 120 5305
Sanoma Magazines on voimakkaasti kehittyvä monikanavainen mediatalo. Intohimomme on ainutlaatuisten sisältöjen, houkuttelevien brändien ja palvelevien mediaratkaisujen kunnianhimoinen kehittäminen. Yli neljästäkymmenestä brändistä muodostuva tuotevalikoimamme kattaa aihealueet lifestylesta huipputekniikkaan ja tarjoaa elämyksiä, tietoa ja viihdettä miljoonille suomalaisille. Sanoma Magazines on Suomen suurin aikakauslehtikustantaja sekä johtava lasten ja nuorten julkaisujen tekijä.
Sanoma Magazines on osa Sanomaa. Sanoma on kuluttajamedian ja oppimisen eurooppalainen edelläkävijä.