Sanomatalossa vietetään taiteiden yönä, 23.8.2012 uuden lippulaivamyymälä Kulman avajaisia. Kulma on interaktiivinen Sanoman tuotteet ja yleisön yhdistävä kohtauspaikka, jonka kehittämisessä kuunneltiin kaupunkilaisia. 

Entisen HS Mediakulman tiloihin, Sanomatalon katutasoon, on rakennettu uusi tila, jossa on myynnissä kattava valikoima Sanoman tuotteita: sanomalehtiä, aikakauslehtiä, kirjoja, oppimateriaaleja, digitaalisia palveluja tutustuttavaksi ja kokeiltavaksi sekä HS:n asiakaspalvelupiste. Lapsille Kulmasta löytyy oma nurkkaus, jossa on myynnissä hauskoja ja kehittäviä Oppi & Ilo -tuotteita sekä esimerkiksi Disneyn kirjoja ja lehtiä.

”On ollut hauska nähdä, kuinka Sanoman tuotteilla voi täyttää kokonaisen myymälän. Kiinnostavan sisällön lisäksi tila tarjoaa myös kohtaamispaikan tekijöille ja lukijoille. Suunnitelmissa on esimerkiksi lukuhetkiä, toimittajatapaamisia ja esittelytilaisuuksia”, lupaa Helsingin Sanomien markkinointijohtaja ja projektista vastannut Caroline Lilius.

Interaktiivisuus ja osallistuminen olivatkin tärkeitä teemoja kun tilaa suunniteltiin. Kulmassa järjestettiin suunnitteluprosessin aikana useita yleisötilaisuuksia, joissa yli kaksisataa henkilöä kertoi toiveistaan: ideoita kertyi satoja. Yleisesti vastaajat pitivät Sanomataloa mahdollisuutena nähdä kuinka media toimii, samoin toivottiin tapoja osallistua siihen jotenkin, tehdä itse. Kulman suunnittelussa oli mukana mm. Aalto Design Factoryn opiskelijoita.

”Kulma on taas uusi avaus kaupunkilaisia ja lukijoitamme osallistavaan suuntaan. Monipuolisen, keskeisen ja kiinnostavan tilan käyttömahdollisuuksia on loputtomasti”, Caroline Lilius jatkaa.


Kulma
Elielinaukio 1, 1. krs
Helsinki
p. 09 122 3030
Avoinna ma–pe 9–17


Lisätietoja:
markkinointijohtaja Caroline Lilius, p. 09 122 3230, Helsingin Sanomat