Suomen johtava aikakauslehtikustantaja Sanoma Magazines organisoi toimintansa uudelleen 1. marraskuuta lähtien. Uusi rakenne tukee yhtiön tavoitetta kehittää toimintaansa entistä kohderyhmälähtöisemmäksi, turvata printtiliiketoiminnan menestys muuttuvassa toimintaympäristössä sekä luoda uutta monikanavaista liiketoimintaa.
 
Sanoma Magazinesin uusi organisaatio rakentuu vahvojen osaamiskeskittymien, sisäisen yhteistyön ja tehokkaiden prosessien varaan. Organisaatiossa on kaksi liiketoiminnasta, sisällöistä ja brändeistä vastaavaa yksikköä, Aikakausmedia ja sisältömarkkinointi sekä Lasten ja nuorten media & digitaalinen liiketoiminta. Niiden tukena toimivat koko yhtiötä palvelevat myynti- ja tukiyksiköt, joihin kuuluvat muun muassa Kuluttaja-asiakkuudet, Yritysasiakkuudet ja myynti, Digitaaliset julkaisut sekä Designkeskus. 
 
”Uusi rakenne on vastauksemme mediankulutuksen ja toimintaympäristön nopeiden muutosten meille asettamaan haasteeseen. Tavoitteena on turvata per inteisen printtiliiketoimintamme menestymisen edellytykset muuttuvassa toimintaympäristössä sekä aloittaa määrätietoinen kehittyminen kohti aidosti monikanavaista mediataloa”, toimitusjohtaja Clarisse Berggårdh sanoo.
”Tulemme tarjoamaan sekä kuluttaja- että yritysasiakkaillemme uusia palveluja, ratkaisuja ja tuotteita. Panostamme kanta-asiakkaidemme kokonaisvaltaiseen palvelemiseen ja tarjoamme kaupallisia sisältöpalveluja ulkopuolisille kumppaneille aivan uudessa mittakaavassa. Vahvuuksiamme ovat myös tulevaisuudessa laadukkaat ja erottuvat sisällöt, huipputason visuaalinen osaaminen sekä houkuttelevat brändit. Myös yhteistyömme Sanoman muiden medioiden kanssa tiivistyy”, Clarisse Berggårdh kertoo.
 
Esimerkkejä uusista toimintatavoista ovat muun muassa tekniikka-, auto- sekä Vauva- ja Meidän Perhe -lehtien yhteistoimitukset. Uusi Designkeskus kokoaa yhteen suuren osan yhtiön visuaalisista osaajista.
”Brändiemme omaleimaisuus ja erottuvuus ovat jatkossa entistä tärkeämpi kilpailutekijä yhtiöllemme. Keskittämällä erikoisosaamista voimme panostaa sen kehittämiseen ja virtaviivaistaa prosessejamme”, Aikakausmedia ja sisältömarkkinointi -yksiköstä vastaava kustantaja Riitta Pollari sanoo.

Sanoma Magazinesin johtoryhmä 1. marraskuuta alkaen:


• toimitusjohtaja Clarisse Berggårdh
• kustantaja Riitta Pollari, Aikakausmedia ja sisältömarkkinointi
• kustantaja Ulla Leppä, Lasten ja nuorten media & digitaalinen liiketoiminta
• johtaja Sanna Myller, Yritysasiakkuudet ja myynti, Yritysmedia
• johtaja Heidi Ioannidou, Kuluttaja-asiakkuudet
• talousjohtaja Leena Havas
• henkilöstöpäällikkö Sari Kähärä, Business HR
• kehitysjohtaja Vesa Kemi

Sanoma Magazinesissa käytiin uudelleenorganisointiin liittyen yt-neuvottelut, jotka päättyivät 22. lokakuuta. Uudelleenorganisoinnin myötä yhtiöstä on irtisanottu 69 työntekijää.


Lisätietoja antaa:
toimitusjohtaja Clarisse Berggårdh
Sanoma Magazines Finland
puh. (09) 120 5020

Sanoma Magazines on Suomen johtava aikakauslehtikustantaja, jonka yli neljäkymmentä aikakauslehteä tarjoavat laadukkaita lukuelämyksiä yli kolmelle miljoonalle suomalaiselle. Olemme markkinaykkönen myös lasten ja nuorten julkaisuissa. Lehtien ja kirjojen lisäksi tuottamistamme sisällöistä ja palveluista voi yhä useammin nauttia digitaalisessa muodossa. Yritysjulkaisut-yksikkömme tuottaa monikanavaisia viestintäpalveluja eturivin suomalaisyrityksille.

Olemme osa Sanomaa, joka on yli 20 maassa monipuolisesti toimiva vahva eurooppalainen mediakonserni.