Lehdistötiedote 29.10.2012

Sanoma Kaupunkilehdissä 12.9. alkaneet yhteistoimintaneuvottelut on saatu päätökseen. Neuvottelujen tuloksena pääkaupunkiseudun Vartti sekä Metrolive.fi-verkkopalvelu lopetetaan. Toimintojen uudelleenjärjestelyjen myötä 27 henkilön työsuhde päättyy.

Pääkaupunkiseudulla (Helsinki, Espoo, Kauniainen ja Vantaa) ilmestyvän Vartin viimeiset lehdet ilmestyvät 31.10. Myös Metrolive.fi-verkkopalvelu lakkautetaan 31.10. Lisäksi jäljelle jäävät Sanoma Kaupunkilehtien toiminnot yhdistetään osaksi Helsingin Sanomien ja Sanoma Newsin yritysasiakaspalvelun organisaatiota.  

Näiden muutosten myötä 27 henkilön työsuhde päättyy joko irtisanomisten tai määräaikaisten työsuhteiden päättymisen kautta. Kokonaisvaikutus on 19 henkilötyövuotta.

”Olemme arvioineet tuotepalettimme ja toimintamallimme uudelleen muuttuvassa markkinaympäristössä. Valitettavasti toiminnan uudelleenjärjestelyt tarkoittavat myös henkilöstövähennyksiä”, Sanoma Newsin toimitusjohtaja Pekka Soini toteaa. 

Mediakysynnän muutoksiin vastataan tuotemuutosten ja uudelleenorganisoinnin lisäksi jatkuvalla kehitystyöllä. Helsingin Sanomat alkaa julkaista tammikuussa kerran viikossa ilmestyvää uutta kaupunkilehteä. Metro-lehden kehitystyö jatkuu ja Omakaupunki.fi uudistuu Metro-lehden verkkopalveluksi.  

Nurmijärven, Tuusulan, Keravan, Järvenpään ja Hyvinkään alueilla ilmestyvä Vartti Uusimaa, itäisellä Uudellamaalla ilmestyvä Vartti Itä-Uusimaa sekä Vartti Kouvola ja Vartti Etelä-Karjala jatkavat ilmestymistään normaalisti.   

Sanoma Kaupunkilehtien toiminnan uudelleenorganisointi on osa Sanoma-konsernin laajuista muutosprosessia. Sanoma Newsin rakenteellisiin säästöihin tähtäävän ohjelman puitteissa on kerrottu jo aiemmin päättyneistä yt-neuvotteluista Sanoma Lehtimediassa ja Sanoma Digital Finlandissa. Sanoma Magazines Finlandin yt-neuvottelut päättyivät viime viikolla. Vastaavia ohjelmia on käynnissä muissakin Sanoman yksiköissä ja toimintamaissa. Tavoitteenamme on johtaa markkinakehitystä ja turvata tuloksentekokyky muuttuvassa ja digitalisoituvassa toimintaympäristössä, Sanoman toimitusjohtaja Harri-Pekka Kaukonen perusteli 16.8.2012 julkaistussa tiedotteessa. 

Lisätietoja:

Toimitusjohtaja Pekka Soini, Sanoma News, p. 09 122 2000

Sanoma News on Suomen johtava sanomalehtikustantaja, jonka tuotteet ovat vahvasti läsnä lukijoidensa elämässä painettuina ja digitaalisina. Pohjoismaiden suurimman sanomalehden Helsingin Sanomien lisäksi Sanoma News kustantaa Suomen suurinta iltapäivälehteä Ilta-Sanomia, suurinta talousverkkomediaa Taloussanomia sekä alueellisia lehtiä. Sanoma News kuuluu myös Suomen merkittävimpiin digitaalisiin toimijoihin. Sanoma News on osa Sanomaa, joka on noin 20 maassa toimiva, monipuolisesti kuluttajamediaan ja oppimiseen keskittyvä vahva eurooppalainen konserni.