Lehdistötiedote 17.9.2012
Teejuttu.fi:n käyttäjiä koulutetaan kirjoittamisessa ja kuvaamisessa
Metrossa julkaistiin tänään maanantaina 17. syyskuuta ensimmäinen lukijan kirjoittama kolumni. Jatkossa lukijoiden kolumneja aiotaan julkaista lehdessä joka maanantai.
”Kaikki tutkimuksemme ja kokemuksemme osoittavat yksiselitteisesti, että kiinnostavinta sisältöä syntyy yhdessä lukijoiden kanssa. Lukijoiden kolumnit ovat merkittävä askel uudenlaisen kaupunkimedian rakentamisessa”, Metron päätoimittaja Janne Kaijärvi sanoo.
Kolumnit ovat luonteva jatke lukijoiden lähettämien kuvien julkaisulle. Elokuussa 2012 Metro sai lukijoilta yli 3 000 valokuvaa, joista julkaistiin satoja lehdessä ja lähes kaikki verkossa.
”Kolumnien aihealue on vapaa, politiikasta urheiluun, yleisestä fiilistelystä luonnon ihmettelyyn. Julkaisumahdollisuus kasvaa, jos kirjoitat aivan eri aiheesta kuin muut kolumnistit”, Metron toimituspäällikkö Ismo Uusitupa vinkkaa.
Kolumnin kirjoittaminen on tehty mahdollisimman helpoksi. Syksyllä avatussa Teejuttu.fi -palvelussa on kolumneille oma osionsa. Siellä on ohjeita millainen kolumnin tulisi olla sekä kätevä mittalaskuri. Lehdessä julkaistuista kolumneista maksetaan kirjoittajalle 100 euron palkkio.
”Olemme tehneet vuosia sisältöjä yhdessä lukijoiden kanssa ja meille on kertynyt siitä paljon kokemusta. Teejuttu.fi vie yhdessä tekemisen uudelle tasolle. Tähän asti olemme saaneet lukijoilta lähinnä kuvia, mutta verkkopalvelu mahdollistaa myös tekstien tekemisen ja muokkaamisen yhdessä lukijoiden kanssa”, Teejuttu.fi:n kehityksestä vastaava Santtu Parkkonen sanoo.
Teejuttu.fi on syntynyt osana Next Media -tutkimushanketta. Palvelun kehittämisessä ovat Metron toimituksen lisäksi mukana Aalto-yliopiston mediatutkimuslaitoksen ja Tampereen teknillisen yliopiston tutkijoita sekä ohjelmistotalo 2General. Tutkijat järjestävät loppuvuoden aikana koulutuksen kirjoittamisesta ja kuvauksesta kiinnostuneille. Koulutuksen alkamisesta ja siihen ilmoittautumisesta kerrotaan myöhemmin lisää Teejuttu.fi:ssä.
Lisätietoja:
Metron päätoimittaja Janne Kaijärvi, p. 0400 443552
Metroa julkaisee Suomessa Sanoma News.
Sanoma News on Suomen johtava sanomalehtikustantaja, jonka tuotteet ovat vahvasti läsnä lukijoidensa elämässä painettuina ja digitaalisina. Pohjoismaiden suurimman sanomalehden Helsingin Sanomien lisäksi Sanoma News kustantaa Suomen suurinta iltapäivälehteä Ilta-Sanomia, suurinta talousverkkomediaa Taloussanomia sekä alueellisia lehtiä. Sanoma News kuuluu myös Suomen merkittävimpiin digitaalisiin toimijoihin.
Sanoma News on osa Sanomaa, joka on noin 20 maassa toimiva, monipuolisesti kuluttajamediaan ja oppimiseen keskittyvä vahva eurooppalainen konserni.