Suomen johtavan aikakauslehtikustantajan Sanoma Magazinesin ykkösbrändit ovat vahvistaneet markkina-asemiaan, kertoo tuore Kansallinen Mediatutkimus. Aku Ankka on edelleen tilattavien aikakauslehtien ylivoimainen ykkönen 993 000 lukijallaan. Viidestä Suomen suurimmasta aikakauslehdestä kolme on Sanoma Magazinesin kustantamia.
Vaikka digitaalisten kanavien osuus myös lehtien lukemisessa on kasvussa, lukevat suomalaiset edelleen keskimäärin 7,1 aikakauslehteä. Tuoreen Kansallisen Mediatutkimuksen (KMT Lukija syksy 2011/kevät 2012) mukaan painettujen aikakauslehtien vertailukelpoinen yhteislukijamäärä laski 2,1 prosenttia puolen vuoden takaiseen mittauskertaan verrattuna.
”Aikakauslehtien lukeminen on jatkunut vahvana, vaikka monien lehtien levikkikehitys on kääntynyt laskuun erityisesti lehtitilauksille asetetun arvonlisäveron takia. Lukijamäärien selvästi loivempi lasku kertoo aikakauslehtibrändien vahvasta roolista suomalaisten mediavalinnoissa”, Sanoma Magazine s Finlandin toimitusjohtaja Clarisse Berggårdh sanoo.
Yhteensä Sanoma Magazinesin tuoreessa KMT-tutkimuksessa olleilla 26 lehdellä on nyt 6,4 miljoonaa lukijaa.
Sanoma Magazinesin lehdistä Aku Ankka on edelleen Suomen suurin tilattava aikakauslehti, ET-lehti suurin perhe- ja yleiskakauslehti, Kodin Kuvalehti suurin naisten yleislehti ja Me Naiset naisten viikkolehtien ylivoimainen ykkönen.
Terveyslehtien markkinajohtaja Hyvä Terveys kasvatti lukijamääräänsä lähes kymmenellä prosentilla, tiedelehtien ykkönen Tiede yhdeksällä prosentilla ja Pohjoismaiden suurin pelilehti Pelit 8,5 prosentilla. Erikoislehdissä Suuri Käsityö, Vauva sekä Meidän Perhe jatkavat omien erikoisalueidensa ehdottomina ykköslehtinä.
”Digitaaliset sisällöt näyttelevät jatkuvasti kasvavaa roolia ihmisten vapaa-ajassa ja myös perinteiset mediabrändit tarjoavat yhä enemmän sähköisiä palveluja. Valtaosa suomalaisista kuitenkin viihtyy edelleen yleis- ja erikoislehtiemme parissa. Monet lehdistämme ovat vahvistaneet asemiaan suhteessa kilpailijoihinsa, minkä uskon olevan tulosta erittäin vahvasta panostuksestamme niin lehtiemme sisältöihin kuin visuaalisuuteenkin”, Sanoma Magazinesin aikakauslehtien kustantaja Riitta Pollari sanoo.
”KMT-tulokset kertovat suomalaisten erittäin vahvasta ja sitoutuneesta suhteesta aikakauslehtiin. Tiivis lukijasuhde luo meille loistavat mahdollisuudet laajentaa brändejämme ja kasvattaa tuotevalikoimaamme niin digitaalisissa kanavissa kuin esimerkiksi tapahtumissa. Printistä tutut brändimme tulevat tavoittamaan ja yllättämään kohderyhmänsä yhä monipuolisemmilla tavoilla”, Sanoma Magazinesin yritysasiakkuuksista vastaava johtaja Sanna Myller toteaa.
|
| |
Aku Ankka | 993 | -3,1 |
Auto Bild Suomi | 148 | -4,5 |
Cosmopolitan | 255 | -0,4 |
Etiketti | 237 | 4,9 |
ET-lehti | 687 | -1,7 |
GEO | 82 | -4,7 |
Gloria | 257 | -1,9 |
Glorian Antiikki | 108 | -7,7 |
Glorian Koti | 157 | -7,1 |
Glorian ruoka&viini | 153 | -3,8 |
Gti-Magazine | 155 | -7,7 |
Hyvä Terveys | 422 | 9,9 |
Kodin Kuvalehti | 546 | -1,4 |
Kodinrakentaja | 71 | 6,0 |
Matkaopas | 114 | -7,3 |
Me Naiset | 408 | -1,7 |
Me Naiset Sport | 93 | -9,7 |
Meidän Perhe | 159 | -1,2 |
Mikrobitti | 250 | -2,0 |
Pelit | 127 | 8,5 |
Rakennuslehti | 56 | -1,8 |
Suuri Käsityö | 272 | -6,5 |
Tiede | 253 | 9,1 |
Tietokone | 108 | -4,4 |
V8 Magazine | 134 | -6,3 |
Vauva | 136 | -6,2 |