Lehdistötiedote 23.8.2012  14.45

Helsingin Sanomat uudistuu parhaillaan kaikissa kanavissa. Uudistusten myötä panostetaan erityisesti sisältöön, journalistiseen laatuun ja lukukokemuksen kehittämiseen. Helsingin Sanomien verkkopalvelut hs.fi ja HS Digilehti yhdistyvät loppuvuodesta yhdeksi selkeäksi kokonaisuudeksi. Samassa yhteydessä selkiytetään hinnoittelua ja otetaan käyttöön avoin maksumuuri eli käyttöön perustuva tilausmalli.

Helsingin Sanomat lisää taustoittavien ja uutistapahtumia analysoivien artikkelien määrää verkossa. Samalla runsaasta verkkokäytöstä tulee maksullista. Muutos on osa laajempaa kehitystä, joka on nähtävissä myös kansainvälisesti.

"Maksullisuus on laadukkaan sisällön tae myös verkossa. Maailmalla on jo onnistuneita esimerkkejä maksullisuuteen siirtymisestä. Esimerkiksi New York Timesin kokemukset avoimeen, käyttöön perustuvaan maksumuuriin siirtymisestä ovat rohkaisevia", Sanoma Newsin toimitusjohtaja Pekka Soini sanoo.

Satunnainen käyttäjä voi jatkossakin lukea verkkopalvelun sisältöjä veloituksetta, mutta maksutta tarjottava artikkelimäärä on rajoitettu. Lisäksi artikkeleita on mahdollista jakaa sosiaalisessa mediassa.  Nykyiset digilehden tilaajat saavat edelleen käyttöönsä kaiken sisällön kaikissa kanavissa. Uudistuvan verkkopalvelun hinnoittelu ja käyttörajat tarkentuvat loppuvuoden aikana.

"Helsingin Sanomat tuo jatkossa verkkoon uutisten taustat, kiinnostavat ihmiset sekä Suomen ja maailman tapahtumien analyysit. Rakennamme uutissivuston, jota lukemalla ymmärtää entistä paremmin ympäröivää maailmaa", Helsingin Sanomien vastaava päätoimittaja Mikael Pentikäinen kertoo.

Uudistusta on tutkittu perusteellisesti myös Helsingin Sanomien lukijoiden keskuudessa. Tulosten perusteella kuluttajat haluavat lukea Helsingin Sanomien sisältöä omaan elämänrytmiinsä sopivalla tavalla eri päätelaitteilla. Laadukkaasta sisällöstä ollaan nyt aiempaa valmiimpia maksamaan myös verkossa.

Verkon sisällön ja hinnoittelun uudistus ovat osa laajaa, pitkäjänteistä Helsingin Sanomien kehittämistyötä, joka koskee kaikkia lehden painettuja ja sähköisiä kanavia. Tavoitteena on tarjota lukijalle parasta journalismia ja paras lukukokemus kaikissa kanavissa, lukipa hän lehteä tietokoneelta, puhelimelta, tabletilta tai paperilta.


Lisätietoja:
Vastaava päätoimittaja Mikael Pentikäinen, p. 09 122 2310, mikael.pentikainen@hs.fi

Helsingin Sanomat tavoittaa eri kanavien kautta 1,9 miljoonaa suomalaista joka viikko. Helsingin Sanomiin kuuluu päivälehden lisäksi Nyt -liite, Kuukausiliite, Radio Helsinki ja HS.fi. Lisäksi lehteä voi lukea tietokoneelta, puhelimesta ja tabletista, kuten iPadista.

Sanoma News on Suomen johtava sanomalehtikustantaja, jonka tuotteet ovat vahvasti läsnä lukijoidensa elämässä painettuina ja digitaalisina. Pohjoismaiden suurimman sanomalehden Helsingin Sanomien lisäksi Sanoma News kustantaa Suomen suurinta iltapäivälehteä Ilta-Sanomia, suurinta talousverkkomediaa Taloussanomia sekä alueellisia lehtiä. Sanoma News kuuluu myös Suomen merkittävimpiin digitaalisiin toimijoihin. Sanoma News on osa Sanomaa, joka on 20 maassa monipuolisesti toimiva vahva eurooppalainen mediakonserni.