Sanoma Oyj, Lehdistötiedote, 23.11.2012 klo 15:00

Sanoma Oyj saa Board Professionals BPF Finland ry:n vuosittain jakaman BPF Hallitustimantti -tunnustuspalkinnon hallitustyöskentelyn monimuotoisuuden edistämisestä.

”Tämä on arvokas tunnustus meille yrityksenä, niin hallitukselle, johdolle kuin koko henkilöstöllemme. On hienoa, että olemme merkittävänä kansallisena toimijana ja kansainvälisenä mediakonsernina voineet johdonmukaisesti hyödyntää moniarvoisuutta ja monimuotoisuutta. Sen ansiosta meillä on huippuosaamista ja monia relevantteja näkökulmia edustava hallitus ja henkilökunta”, sanoo Sanoma Oyj:n hallituksen puheenjohtaja Jaakko Rauramo.

Board Professionals BPF Finland ry:n puheenjohtajan Marita Salon mukaan valinnan ratkaisi se, että Sanoma Oyj:ssä on määrätietoisesti ja pitkäjänteisesti etsitty parasta osaamista sekä konsernin hallituksen että johtoryhmän nimityksissä. Hallituksen monimuotoisuus ja resurssien ennakkoluuloton hyödyntäminen ovat Sanoma Oyj:ssä luoneet pohjaa aidosti kansainvälisen mediakonsernin menestykselle ja kilpailukyvylle uudessa markkinatilanteessa.


Lisätietoja
Sanoman konserniviestintä, viestintäjohtaja Hanna Johde, puh. 040 673 8977
Board Professionals BPF Finland ry, puheenjohtaja Marita Salo, puh. 050 434 7492

Sanoma.com

Sanoma innostaa, jakaa tietoa ja yhdistää. Sanoma on kuluttajamediaan ja oppimiseen keskittyvä johtava, eurooppalainen konserni. Tuomme päivittäin tietoa, elämyksiä, oppimiskokemuksia ja viihdettä miljoonille ihmisille. Palveluksessamme on lähes 11 000 ammattilaista noin 20 maassa. Vuonna 2011 konsernin jatkuvien toimintojen liikevaihto oli 2,4 miljardia euroa. Sanoman osake on listattu NASDAQ OMX Helsingissä.

Board Professionals BPF Finland ry on naisjohtajien verkosto, jonka tarkoituksena on edistää hyvää, ammattimaista ja eettisesti korkeatasoista hallitustyöskentelyä sekä hallitusten monimuotoisuutta. BPF Hallitustimantti on Board Professionals BPF Finland ry:n vuosittain jakama tunnustus. Palkituksi voi tulla yritys, yhdistys, henkilö tai joku muu taho, joka on edistänyt toiminnallaan merkittävästi hallitusten monimuotoisuutta ja siten luonut edellytyksiä paremmalle kilpailukyvylle.