Kaksi Sanoma Yritysjulkaisujen tuottamaa lehteä on jälleen kirinyt finaaliin kansainvälisessä International Content Marketing Awards -kilpailussa. Voitosta kisaavat Suomea promoava Focus ja Sanoma Magazines Finlandin oma henkilöstölehti Meidän Media.
Jo shortlistalle pääsy APAn vuosittain järjestämässä kilpailussa on painava osoitus kansainvälisestä laadusta. Kyseessä on nimittäin maailman johtava sisältömarkkinoinnin mittelö, jossa voivat olla mukana kaikki asiakasjulkaisujen kustantajat ympäri maailman. Kilpailun voittajat julkistetaan marraskuun 23. päivänä Lontoossa.
Focus on the Economy and Technology 2010 kilpailee viiden parhaan julkaisuin joukossa sarjassa Best Public Sector/Government Title. Suomea globaalille lukijakunnalle esittelevä vuosijulkaisu erottuu muiden maiden promojulkaisuista kunnianhimoisena aikakauslehtenä. Se on Suomen julkisuusdiplomatian tärkeä työkalu, jolla houkutellaan erityisesti sijoittajia ja bisnespartnereita. Monipuolisesta ja innovatiivisesta osaamisesta viestittävä lehti tuo yllättäviäkin näkökulmia Suomen elinkeinoelämään ja kulttuuriin. Lehteä julkaisee Finland Promotion Board, jossa ovat mukana ulkoministeriö, työministeriö, Sitra, Tekes, Invest in Finland ja Finnfacts. Focusta jaetaan viidellä kielellä Suomen edustustoissa ympäri maailman, ja myös kansainvälisesti toimivat yritykset ja yhteisöt käyttävät sitä esittelymateriaalina.
Focus on saanut kansainvälistä tunnustusta aiemminkin. Viime vuonna lehti pokkasi kultaa maailman parhaasta kasvojenkohotuksesta amerikkalaisen FOLIOn Eddie and Ozzie Awards -kilpailun ulkoasu-uudistussarjassa. Sanoma Yritysjulkaisut on tehnyt Focusta vuodesta 2007.
Sanoma Magazines Finlandin henkilöstölehti Meidän Media on yksi Best Internal Communication -sarjan yhdestätoista kärkiehdokkaasta. Lehden jokainen numero on lukijoilleen yllätys, sillä lehti lainaa Suomen johtavan aikakauslehtikustantajan omien lehtibrändien konsepteja. Kilpailuun lähetettiin numerot, jotka oli tehty Me Naisten, Mikrobitin ja Vauvan näköisiksi.
Kotimaassa Meidän Media on jo kertaalleen tunnustettu henkilöstölehtien ykköseksi: vuonna 2009 tuli voitto yritys- ja yhteisöviestinnän ammattilaisten järjestön ProComin kilpailussa.
Yritysjulkaisujen tuottamat julkaisut ovat sijoittuneet APAn kisassa kärkijoukkoon ennenkin. Viime vuonna SATOn Kotona sai asiakaslehtien kunniamaininnan, ja Kemiralla oli yksi parhaista vuosikertomuksista. Edellisvuonna Stockmannin Exclusive ylsi kahdeksan parhaan kanta-asiakaslehden joukkoon.
APA eli Association of Publishing Agencies on Englannin asiakaslehtitalojen kattojärjestö. Kilpailu on yli 500 osanottajallaan nyt suurempi kuin koskaan, ja kategorioita siinä on kaikkiaan 27. Nimenmuutos International Customer Publishing Awardsista International Content Marketing Awardsiksi heijastaa alan muutosta: sisältöjä tuotetaan nyt kaikille alustoille.
Lisätietoja:
toimituspäällikkö Kimmo Holappa, Sanoma Yritysjulkaisut, puh. 09 120 5826
toimituspäällikkö Sirkka Järvenpää, Sanoma Yritysjulkaisut, puh. 09 120 5853
Suomen kokenein asiakaslehtien tekijä Sanoma Yritysjulkaisut auttaa yrityksiä ja brändejä luomaan ja kehittämään sisältöjä eri kanaviin. Tuotamme yrityksille yli 30 asiakas-, sidosryhmä- ja henkilöstöjulkaisua painettuna ja sähköisenä. Kehitämme voimakkaasti sähköisiä viestintäpalvelujamme ja hyödynnämme Euroopan suurimpiin kuuluvan mediakonsernin osaamista. Yritysjulkaisut on valittu kolme kertaa peräkkäin Suomen parhaaksi asiakaslehtitaloksi (Taloustutkimus 2010, 2008 ja 2006).
Olemme osa Sanoma-konsernia, joka on yli 20 maassa monipuolisesti toimiva vahva eurooppalainen mediayritys.