Niina Leino (43) on nimitetty toimitusten esimieheksi Sanoma Magazines Finlandin Aikakauslehdet-yksikköön. Hän saa vastuulleen Suomen johtavan aikakauslehtikustantajan lifestyle- ja perhelehtien ryhmän.

Niina Leino aloittaa Sanoma Magazinesin palveluksessa 30.1.2012. Hän siirtyy uuteen tehtäväänsä Bonnier Publicationsista, jossa hän on toiminut julkaisujohtajana ja Olivia-lehden päätoimittajana. Aiemmin Niina Leino on ollut mm. Trendin ja Fitness-lehden päätoimittaja sekä Ilta-Sanomien viikonvaihdeliitteen toimitussihteeri.

Niina Leino johtaa uudessa tehtävässään Sanoma Magazinesin Aikakauslehdet-yksikön lifestyle- ja perhelehtien ryhmää, johon kuuluvat Cosmopolitan, Gloria, Glorian Antiikki, Glorian Koti, Glorian ruoka&viini, Matkaopas, Meidän Perhe, Suuri Käsityö -lehti ja Vauva. Lehtiä lukee lähes miljoona suomalaista naista.

– Menestyvä aikakauslehtikonsepti perustuu kohderyhmän tarpeiden tunnistamiseen. Se vaatii ajan hengen tulkintaa, ammattitaidon jatkuvaa kehittämistä ja innostunutta yhteistyötä, Niina Leino sanoo.

– Niina Leino on vahva lifestylen ja aikakauslehtikerronnan osaaja. Kehitämme lehtibrändejämme ja tuotevalikoimaamme jatkuvasti, ja Niina on loistava lisä taitavaan tiimiimme. Kunnianhimoinen tavoitteemme on tarjota lukijoillemme aina vain houkuttelevampia ja puhuttelevampia sisältöjä, Aikakauslehdet-yksikön kustantaja Riitta Pollari sanoo.

Sanoma Magazinesin tekniikka-, auto- ja tiedelehtien ryhmän toimitusten esimiehenä jatkaa Tapio Kivistö. Hänen vastuulleen kuuluvat Auto Bild Suomi, Geo, GTi-Magazine, MikroBitti, Pelit-lehti, Tiede, Tietokone ja V8-Magazine.

Kustantaja Riitta Pollarille raportoivat edelleen ET-lehden, Kodin Kuvalehden, Me Naisten ja Hyvän Terveyden päätoimittajat. 

  

Olemme osa Sanoma-konsernia, joka on yli 20 maassa monipuolisesti toimiva vahva eurooppalainen mediayritys.


Lisätietoja antaa:
kustantaja Riitta Pollari, Aikakauslehdet, puh. 09 120 5305Sanoma Magazines Finland on Suomen johtava aikakauslehtikustantaja, jonka yli neljäkymmentä aikakauslehteä tarjoavat laadukkaita lukuelämyksiä yli kolmelle miljoonalle suomalaiselle. Olemme markkinaykkönen myös lasten ja nuorten julkaisuissa. Lehtien ja kirjojen lisäksi tuottamistamme sisällöistä ja palveluista voi yhä useammin nauttia digitaalisessa muodossa. Yritysjulkaisut-yksikkömme tuottaa monikanavaisia viestintäpalveluja eturivin suomalaisyrityksille.