Minna Juti on nimitetty Suomen johtavan muoti- ja lifestylelehden Glorian päätoimittajaksi. Hän siirtyy tehtävään Glorian Koti -lehdestä.
Minna Jutilla (51) on monipuolinen työkokemus niin aikakaus- kuin uutislehdistäkin. Glorian Kodin päätoimittajana hän on ollut vuodesta 2003. Sitä ennen hän toimi lehden toimituspäällikkönä ja Glorian toimitussihteerinä. Minna Juti on työskennellyt myös Kaksplussan päätoimittajana sekä toimittajana muun muassa Me Naisissa, Metsälehdessä ja Satakunnan Kansassa.
– Gloria on ollut minulle aina suomalaisten naistenlehtien ykkönen. Sen ainutlaatuisuus syntyy taidokkaiden muoti- ja kauneusjuttujen sekä asiantuntevien kulttuuri- ja henkilöjuttujen yhdistelmästä. Gloria on todellinen lifestylelehti, ja on mahtavaa päästä kehittämään sitä. Lukijamme seuraavat aikaansa, ja nyt jos koskaan he odottavat suosikkilehdeltään myös yhteiskunnallista herkkyyttä ja vastuuta, Minna Juti sanoo.
– Minna Juti on kansainvälisen lifestylen ja designin, mutta myös suomalaisen elämänmenon asiantuntija. Hän on rautainen lehdenteon ja journalismin ammattilainen, jonka johdolla Glorian Koti on kehittynyt nykyiseen kukoistukseensa. Minna tuo Gloriaan uusia sävyjä, jotka puhuttelevat lehden uskollisia lukijoita sekä houkuttelevat sen pariin myös uusia lukijoita, Sanoma Magazinesin aikakauslehtien kustantaja Riitta Pollari sanoo.
Minna Juti aloittaa Glorian päätoimittajana 17.11. Ensimmäinen hänen päätoimittamansa Gloria ilmestyy tammikuussa. Minna Juti toimii myös ensi maaliskuussa ilmestyvän, Helsingin kansainvälistä designpääkaupunkivuotta juhlistavan Gloria Design -lehden päätoimittajana.
Glorian nykyinen päätoimittaja Sami Sykkö on sopinut lähtevänsä Sanoma Magazines Finlandin palveluksesta.
– Klassikon päivittäminen ei ole helppo tehtävä. Sami Sykkö antoi Glorialle kunnianhimoisen työpanoksen, mistä hän ansaitsee kiitoksemme, Riitta Pollari toteaa.
Glorian Kodin vt. päätoimittajaksi on nimitetty lehden toimitussihteeri Kari-Otso Nevaluoma.
Lisätietoja antavat:
kustantaja Riitta Pollari, Aikakauslehdet, puh. 040 725 2463
päätoimittaja Minna Juti, Glorian Koti, puh. 09 120 5287
Gloria on Suomen johtava muotijulkaisu ja edelläkävijöiden ylellinen lifestyle-lehti. Sen sivuilta löytyvät kaunein muoti, paras kosmetiikka, asiantuntevat kulttuuripalstat, laadukkaat henkilöhaastattelut ja herkullisimmat ruoat. Gloriassa vain paras on kyllin hyvää. Lehdellä on 278 000 lukijaa (KMT Lukija S2010/K2011) ja sen levikki on 52 367 kappaletta (LT 2010). Gloria kuuluu Suomen johtavan aikakauslehtikustantajan Sanoma Magazines Finlandin valikoimaan.