Leena Karo on nimitetty Suomen johtavan aikakauslehtikustantajan Sanoma Magazinesin maaliskuussa lanseerattavan uutuuslehti Iiriksen päätoimittajaksi. Iiris on suunniteltu erityisesti 50–64-vuotiaille naisille ja miehille, joita on Suomessa yhteensä noin puolitoista miljoonaa. Sen konsepti on ennenkokematon sekoitus naisten- ja yleisaikakauslehtien parhaita puolia.

Leena Karo tunnetaan 17 vuotta kestäneestä urastaan Suomen suurimman naistenlehden Kodin Kuvalehden päätoimittajana. Tätä ennen hän työskenteli julkaisupäällikkönä Sanoma Yritysjulkaisuissa sekä toimittajana muun muassa Kodin Kuvalehdessä ja Helsingin Sanomissa.

– Iiris on yhteisöllinen, ennakkoluuloton, omakohtainen ja elämyksellinen lehti keski-ikäisille naisille ja miehille, jotka tähän asti ovat olleet hämmästyttävän näkymättömissä suomalaisessa mediassa. On innostavaa luoda lehti ihmisille, jotka rakastavat lukemista ja suhtautuvat maailmaan avarakatseisesti ja ennakkoluulottomasti. Iiris tuo suomalaiseen aikakauslehtikenttään uusia näkökulmia, aiheita ja henkilöitä, Leena Karo sanoo.

Iiriksen AD:ksi on nimitetty Taru Castrén. Hän siirtyi kesäkuussa Sanoma Magazinesin palvelukseen Bonnier Publicationsilta, jossa hän toimi Divaanin AD:na. Aiemmin Taru Castrén on työskennellyt AD:na muun muassa Kotiliedessä, Viini-lehdessä ja Annassa, minkä lisäksi hän on tehnyt lukuisia asiakaslehtiä sekä tullut tunnetuksi muun muassa oppikirjojen ja lastenkirjojen kuvittajana. 

Iiriksen toimittajaksi on nimitetty Heimo Hatakka. Hän siirtyi Sanoma Magazinesin palvelukseen syyskuussa Talentumilta, jossa hän toimi Markkinointi&Mainonta-lehden toimituspäällikkönä ja vt. päätoimittajana sekä Talouselämän toimittajana ja Talouselämä Platinumin toimituspäällikkönä. Lehtitöiden ohessa Heimo Hatakka on kirjoittanut tietokirjoja, satukirjan ja satakunta sanoitusta.

Ensimmäisen kerran 8.3.2012 ilmestyvän Iiriksen toimitus täydentyy talven mittaan. Iiris ilmestyy yhdeksän kertaa vuoden 2012 aikana. 

Lisätietoja antavat:


kustantaja Riitta Pollari, Aikakauslehdet, puh. 09 120 5305
päätoimittaja Leena Karo, Iiris, puh. 09 120 5435 

Sanoma Magazines Finland on Suomen johtava aikakauslehtikustantaja, jonka yli neljäkymmentä aikakauslehteä tarjoavat laadukkaita lukuelämyksiä yli kolmelle miljoonalle suomalaiselle. Olemme markkinaykkönen myös lasten ja nuorten julkaisuissa. Lehtien ja kirjojen lisäksi tuottamistamme sisällöistä ja palveluista voi yhä useammin nauttia digitaalisessa muodossa. Yritysjulkaisut-yksikkömme tuottaa monikanavaisia viestintäpalveluja eturivin suomalaisyrityksille.

Olemme osa Sanoma-konsernia, joka on yli 20 maassa monipuolisesti toimiva vahva eurooppalainen mediayritys.