Sanoma Trade on saanut päätökseen kaupan, jolla se myi Moskovan alueen lehtijakelu- ja kioskiliiketoimintansa. Kilpailuviranomaiset ovat hyväksyneet järjestelyn.
Kauppa sisältää R-kioskin, HDS CIS:n, TK Pressexpon ja Press Point Internationalin koko osakekannat. Sopimus kattaa 13 kioskia ja lehtijakelun Moskovan alueella. Vuonna 2009 nämä liiketoiminnat työllistivät noin 300 henkilöä. Sanoma tiedotti kaupasta 8.10.2010.
Elokuussa 2010 Sanoma Trade myi Rostovin alueella toimivan kioskiyhtiö KP Roznitsan, johon kuuluu 72 kioskia, OAO Rospechat Agencylle. Kauppa edellyttää Venäjän kilpailuviranomaisten hyväksyntää. Kaupan toteutumisen jälkeen Sanoma Tradellä ei enää ole liiketoimintaa Venäjällä.
Sanoma Trade on kaupan erikoisosaaja, jonka vahvuus perustuu asiakkaiden tarpeiden syvälliseen ymmärtämiseen ja vahvoihin konsepteihin. Sanoma Trade palvelee asiakkaitaan 210 miljoonassa vuosittaisessa myyntitilanteessa kioskeissa, kirjakaupoissa ja elokuvateattereissa. Sanoma Traden kaupan palvelut -liiketoimintayksikkö (aiemmin lehtijakelu) on vahva linkki kustantajien ja vähittäiskauppiaiden välillä. Sanoma Trade on osa Sanoma-konsernia, joka on yli 20 maassa monipuolisesti toimiva vahva eurooppalainen mediakonserni.