Lehdistötiedote 13.12.2010
Sanoma-konsernin Sanoma News -liiketoimintaryhmään kuuluva Sanoma Lehtimedia Oy myy kerran ja kaksi kertaa viikossa ilmestyvät paikallislehtensä liiketoimintakauppana Länsi-Savo -konserniin kuuluvalle Etelä-Savon Paikallislehdet Oy:lle.
Kauppaan kuuluvat Kouvolan Anjalankoskella ilmestyvä Keskilaakso, Lappeenrannan Joutsenossa ilmestyvä Joutseno-lehti, Virolahdella ja Miehikkälässä ilmestyvä Kaakonkulma, Luumäellä ilmestyvä Luumäen Lehti sekä Mäntyharjulla ja Pertunmaalla ilmestyvä Pitäjänuutiset. Kauppa astuu voimaan 31.12.2010.
Sanoma Lehtimedia keskittyy jatkossa toiminta-alueensa maakuntien ja aluekeskusten 7-päiväisten lehtien kehittämiseen.
"Keskittyminen vahvistaa mahdollisuuksiamme kehittää alueemme lukija- ja media-asiakkaille paikallisesti parhaita sisältöjä ja mediaratkaisuja sekä painetussa että sähköisessä muodossa", toteaa Sanoma Lehtimedian toimitusjohtaja Jarmo Koskinen.
Maakuntalehtien Etelä-Saimaan, Kouvolan Sanomien ja Kymen Sanomien lisäksi Sanoma Lehtimedia julkaisee Imatran seudulla ilmestyvää 7-päiväistä Uutisvuoksea.
Kouvolan ja Etelä-Karjalan alueella ilmestyy myös Sanoma Newsin kustantama Vartti-kaupunkilehti.
"Maakunta- ja kaupunkilehtien vahvuuksia yhdistämällä voimme tarjota monipuolisia ratkaisuja media-asiakkaittemme tarpeisiin", Koskinen jatkaa
"Uskomme vahvasti paikallisten lehtien tulevaisuuteen. Kaupan jälkeen paikallislehtiemme määrä nousee yhdeksään. Tällä kokonaisuudella on hyvät edellytykset taata paikallislehtien hyvä kehitys ja kannattavuus jatkossakin", sanoo Länsi-Savo Oy:n toimitusjohtaja Jukka Tikka.
Sanoma Lehtimedian paikallislehtien henkilöstö siirtyy vanhoina työntekijöinä Etelä-Savon Paikallislehdet Oy:n palvelukseen.
Lisätietoja:
Toimitusjohtaja Jarmo Koskinen, Sanoma Lehtimedia Oy, p. 05 2100 2001
Toimitusjohtaja Pekka Soini, Sanoma News Oy, p. 09 122 2000
Toimitusjohtaja Jukka Tikka, Länsi-Savo Oy, p. 044 0350 200
Sanoma Lehtimedia kuuluu Sanoma-konsernin Sanoma News -liiketoimintaryhmään.
Sanoma News on Suomen johtava sanomalehtikustantaja, jonka tuotteet ovat vahvasti läsnä lukijoidensa elämässä painettuina ja digitaalisina.