Lehdistötiedote 1.9.2010  9:50

Sanoma-konserni keskittää tietotekniikkapalvelujaan. Järjestely kattaa tietyiltä osin konsernin kaikki Suomen toiminnot sekä optiona osan Baltian toiminnoista. Yhteistyökumppaniksi on valittu Tieto.

Keskityksen kohteena ovat konsernin yhteiset hallinnon palvelut, kuten taloushallinnon järjestelmät sekä sähköposti ja intranetratkaisut. Myös työasema- ja lähitukipalvelut, konesalit sekä tietoliikennetoiminnot keskitetään soveltuvin osin.

Suomen mittakaavassa merkittävä järjestely toteuttaa Sanoman strategiaa jatkuvasti kehittää organisaatiota sekä hakea kustannussäästöjä ja synergiaetuja eri toiminnoista.

"Tietotekniikkapalvelujen keskittäminen maatasolla paitsi tehostaa ja yhdenmukaistaa toimintatapojamme, myös tekee jaettujen palvelujen tuottamisen mahdolliseksi", sanoo Sanoman tietohallintojohtaja Päivi Hokkanen.

Palvelujen siirto alkaa 2.9.2010 ja kestää yli vuoden. Järjestelyn seurauksena viisi työntekijää siirtyy Tieto Finland Oy:n palvelukseen. Siirtyvät toiminnot ovat Tiedolle ydinliiketoimintaa, mikä antaa niiden kehittämiseen hyvät edellytykset.

"Sanoma on media-alan suurin toimija Suomessa ja Tiedolle merkittävä kumppani. Olemme iloisia voidessamme laajentaa yhteistyötä Sanoman kanssa. Yhdistämällä tietoliikennealan syvällisen osaamisen, sovellushallintapalvelut ja ulkoistustoiminnan pystymme tarjoamaan asiakkaillemme kattavia palvelukokonaisuuksia", sanoo Tiedon Suomen maajohtaja Ari Karppinen.


Lisätietoja:
tietohallintojohtaja Päivi Hokkanen, Sanoma Oyj, p. 050 389 0019
maajohtaja Ari Karppinen, Tieto Finland Oy, p. 040 550 1019

Sanoma.com

Sanoma innostaa, jakaa tietoa ja yhdistää. Monialaisena mediakonsernina tuomme päivittäin tietoa, elämyksiä, oppimiskokemuksia ja viihdettä miljoonille ihmisille. Pidämme huolta siitä, että laadukas sisältö sekä kiinnostavat tuotteet ja palvelut ovat helposti saatavilla ja vastaavat lukijoidemme, katselijoidemme ja kuuntelijoidemme tarpeita. Tarjoamme mielenkiintoisia ja haastavia työtehtäviä 20 000 ammattilaiselle yli 20:ssä Euroopan maassa. Vuonna 2009 konsernin liikevaihto oli 2,8 miljardia euroa.

Tieto on palveluyhtiö, joka tarjoaa tietotekniikka-, tuotekehitys- ja konsultointi-palveluja. Noin 17 000 asiantuntijaamme tekevät meistä yhden johtavista tieto-tekniikan palveluyrityksistä Pohjoismaissa ja tietyillä segmenteillä globaalin markkinajohtajan. Olemme erikoistuneet alueisiin, joilla asiakkaiden liike-toiminnan ja tarpeiden tuntemuksemme on syvintä. Vahva asiakaskeskeisyys ja sähköisten palveluiden asiantuntemus erottavat meidät kilpailijoistamme.