Lehteviä puita ja perennoita, köynnöksiä, hedelmiä, vaalenneita luita. Maria Veitolan keskiyöllä kymmenen vuotta sitten soittama Pekka Strengin kappale Puutarhassa oli Radio Helsingin ensimmäinen. Kymmeneen vuoteen mahtuu monia vaiheita, satoja ohjelmantekijöitä, musiikkia, puhetta, uutisia, kommelluksia, tempauksia ja runsaasti tekemisen riemua.
Radio Helsingin ohjelmat tehdään edelleen samalla periaatteella kuin kanavan ensimmäisinä tunteina. Maan parhaat musiikkitoimittajat tekevät ohjelmat musiikkilistan suunnittelusta lähtien. Kolmenkymmenen ohjelmantekijän joukkoon kuuluvat mm. Njassa, Maria Veitola, Anna Laine, Aleksi Pahkala, Norppa, Ari Peltonen, Little Steven, Timo Kaukolampi, Vilunki 3000, Lasse Kurki, Paleface, Markus Nordenstreng, Tuomas Nevanlinna ja Jukka Relander.
Radio Helsingissä soitetaan vuodessa noin 35 000 eri musiikkikappaletta. Vuoden Radio -palkinnon Radio Helsinki on voittanut vuosina 2003, 2007, 2008 ja 2009.
Laajan ja vapaan musiikkitarjonnan lisäksi Radio Helsinki keskittyy kunnianhimoiseen journalismiin, huolellisesti tuotettuihin puheohjelmiin ja paikallisasioiden käsittelyyn. Vahva yhteistyö HS.fi:n kanssa takaa sen, että kuulija pysyy ajan tasalla pääkaupunkiseudun ja maailman tapahtumista.
Radio Helsinki aloitti toimintansa lyhytaikaisella, seitsemäntoista päivän toimiluvalla pääkaupunkiseudulla. Sen jälkeen kanava jatkoi nettiradiona viisi kuukautta ja 1.3.2001 alkaen vakituisella toimiluvalla. Paula Salovaaran omistamalta yhtiöltä Radio Helsinki siirtyi Sanoma Newsille 1.6.2005. Siitä lähtien kanava on toiminut osana Helsingin Sanomien toimitusta, tiiviissä yhteistyössä lehden ja HS.fi:n uutistoimituksen kanssa.
"Kuulijoiden pelot monipuolisen ja vapaan musiikkitarjonnan kaventumisesta omistajanvaihdoksen vuoksi osoittautuivat aiheettomiksi. Radio Helsinki jatkoi erottumista massasta paikallisradioiden alkuperäisen toimintaidean mukaisesti", Paula Salovaara sanoo.
Kymmenvuotispäivänään 1.9.2010 Radio Helsinki yhdistetään Helsingin Sanomien Nyt-liitteen kanssa kokonaisuudeksi, jonka painopisteenä ovat musiikki, elokuvat, populaarikulttuuri, menot ja tapahtumat. Radio Helsinki ja Nyt-liite jatkavat itsenäisinä tuotteina. Toimituksen esimiehenä toimii Ville Blåfield ja Radio Helsingin ohjelmapäällikkönä jatkaa Anna Laine.
"Nyt-liite ja Radio Helsinki ovat molemmat Helsingin Sanomille arvokkaita omissa rooleissaan, mutta hengeltään ja sisällöltään paljossa myös sukua toisilleen. Arkisessa toimitustyössä voimme varmasti tehdä paljon nykyistä enemmän yhteistyötä", Ville Blåfield toteaa.
Radio Helsinki kuuluu eetterissä taajuuksilla 88,6 MHz ja 89,4 MHz, kaapelitaajuudella 100,4 MHz , ja verkossa osoitteessa www.radiohelsinki.fi.
Lisätietoja:
Paula Salovaara
Puh. 040 533 5081
Ville Blåfield
Puh. 050 310 3017
Radio Helsinki ja Helsingin Sanomat kuuluvat Sanoma-konsernin Sanoma News -liiketoimintaryhmään.