Suomen World Visionin ja Sanoma-konserniin kuuluvan R-kioskin yhteistyössä järjestämä, kesäkuussa alkanut Vesijuoksu-tempaus on onnistunut tavoitteessaan ja kerännyt 15 000 euroa puhtaan veden saamiseksi Sri Lankan Kalpitiyaan.

 Vesijuoksulla kerättiin varoja kuivuudesta kärsivään Kalpitiyaan kierrättämällä tempauksen viittä vesikanisteria 150 R-kioskilla ympäri Suomea. Kesän aikana yli sata suomalaista vauvasta vaariin intoutui kuljettamaan kanistereita yhteensä yli 2 500 kilometrin matkan. Vesikanistereiden liikkeitä seurattiin myös Facebookissa osoitteessa www.facebook.com/vesijuoksu.

 R-kioski on lahjoittanut 100 euroa Sri Lankan vesitilille jokaisesta uudesta kioskista, jossa jokin tempauksen kanistereista on vieraillut. Kerätyillä varoilla rahoitetaan muun muassa ympäristöystävällinen tuuli- ja aurinkovoimalla toimiva vedenpumppaus- ja puhdistuslaitos Minniyan kylään.

 "Tempauksen onnistuminen on hieno esimerkki suomalaisten hyvästä talkoohengestä. Nyt myös Minniyassa saadaan nauttia puhtaasta vedestä", iloitsee Suomen World Visionin toiminnanjohtaja Tiina Saukko.

 "On hienoa, että voimme olla mukana auttamassa tärkeässä asiassa laajan kioskiverkostomme avulla. Kiitämme asiakkaitamme ja henkilökuntaamme vesijuoksutempauksen ansiokkaasta läpiviemisestä", sanoo brändi- ja konseptijohtaja Teemu Rissanen Rautakirja Oy:stä.

 Tämän lisäksi R-kioskit ovat myyneet toukokuusta alkaen Ärrä-vettä, josta lahjoitetaan 20 snt/pullo Kalpitiyan aluekehitysohjelmaan puhtaan veden saamiseksi. Hyvää tekeviä Ärrä-vesiä myydään Suomen R-kioskeissa 10.5.–31.8.2010.

 Miltei 900 miljoonaa ihmistä maailmassa elää ilman jokapäiväistä puhdasta vettä. YK tunnusti puhtaan veden ihmisoikeudeksi 28. heinäkuuta 2010.

 R-kioski on osa Sanoma-konsernin Sanoma Trade –liiketoimintaryhmää.