Next Media -tutkimusohjelma on saanut Tekesiltä 5 miljoonan euron lisärahoituksen vuodelle 2011. Sanoma toimii ohjelman vetäjäyrityksenä. Sen kaikki liiketoimintaryhmät ovat mukana hankkeissa. Ohjelman tavoitteena on vauhdittaa digitaalisen median tutkimus- ja kehitystoimintaa Suomessa sekä luoda toimialalle uusia tapoja synnyttää liiketoimintaa.
"Olemme tyytyväisiä siihen Next Mediaa kohtaan osoitettuun luottamukseen, josta kasvanut Tekes-rahoitus kertoo. Next Mediassa tutkimusta ovat tekemässä Suomen parhaat mediaosaajat yrityksistä ja tutkimusorganisaatioista, joten voimme odottaa hyödyllisiä tuloksia", toteaa ohjelman johtaja Eskoensio Pipatti Sanoma Entertainmentista.
Next Media -ohjelma koostuu kymmenestä hankkeesta, joista laajin on Viestinnän Keskusliiton koordinoima eReading-hanke. Projektissa tutkitaan ja kehitetään lukulaitteiden kautta saatavaa mediakokemusta, sisältölähtöisiä liiketoimintamalleja ja lukulaitealustalle suunniteltuja julkaisustrategioita.
"Kehityksen nopeus ja verkostoitumisen kasvanut merkitys tarkoittaa, että suomalaiselle medialle on yhä tärkeämpää löytää yhdessä kansainvälisesti kilpailukykyisiä liiketoimintamalleja ja sähköisen julkaisemisen käytänteitä. Yksi ensi vuoden uusista tutkimuskohteista on pelillisyys mediasisällöissä. Lisäksi mediakokemustutkimus laajenee kattamaan koko ohjelman", Viestinnän Keskusliiton kehitysjohtaja Helene Juhola sanoo.
Tieto- ja viestintäteollisuuden tutkimus Tivit Oy:n vuonna 2010 käynnistämän Next Media -ohjelman tämänhetkinen kokonaislaajuus on 9 miljoonaa euroa. Se on yksi kuudesta tutkimusyhtiön ohjelmasta.
Lisätietoja:
Chief of R&D Eskoensio Pipatti, Sanoma Entertainment, puh. 010 707 7035, eskoensio.pipatti@sanomaentertainment.com
Sanoma innostaa, jakaa tietoa ja yhdistää. Monialaisena mediakonsernina tuomme päivittäin tietoa, elämyksiä, oppimiskokemuksia ja viihdettä miljoonille ihmisille. Pidämme huolta siitä, että laadukas sisältö sekä kiinnostavat tuotteet ja palvelut ovat helposti saatavilla ja vastaavat lukijoidemme, katselijoidemme ja kuuntelijoidemme tarpeita. Tarjoamme mielenkiintoisia ja haastavia työtehtäviä 20 000 ammattilaiselle yli 20:ssä Euroopan maassa. Vuonna 2009 konsernin liikevaihto oli 2,8 miljardia euroa.