Koulupoika sai kesätöitä Ilta-Sanomien postituksesta ensimmäisen kerran kesällä 1974. Vakituinen pesti Helsingin Sanomien kaupallisella puolella avautui 1980. Kolmekymmentä vuotta myöhemmin Pekka Soini, 52, astuu jälleen kerran uuteen tehtävään. Helsingin Sanomien liiketoimintajohtaja vaihtaa 1.4. Sanoma Newsin vt. toimitusjohtajaksi.
"Joku voi ajatella, että onpas tylsä ura – kaveri on ollut vain Sanomilla töissä. 30 vuodessa yhtiö ja työ ovat kuitenkin molemmat muuttuneet hurjasti. En ole nähnyt tarvetta lähteä muualle, kun Sanoma on alan johtava toimija. Yritys, jolla on iso sydän", Soini kuvailee.
Hän aloittaa uuden tehtävänsä innostuneena ja motivoituneena.
"Tuntuu hienolta aloittaa tilanteessa, jossa yhtiö on hyvässä kunnossa ja talouskin näyttäisi elpyvän. Sanoma Newsistä löytyy vahvaa ammattitaitoa. Tämän joukon kanssa on upeaa tehdä työtä."
Asiakkaiden tarpeet tunnettava
Johtotehtävissä pitkään ollut Soini on oppinut, ettei ensimmäisinä päivinä kannata kovin pitkää muutoslistaa esittää. Vahvuuksikseen hän mainitsee markkinoinnin, brändien rakentamisen sekä uusien tuotteiden ja konseptien kehittämisen.
Soini oli aikoinaan ideoimassa ja perustamassa sanomalehtien yhteistä myyntiorganisaatiota Kärkimediaa, jonka hallituksen puheenjohtaja hän on ollut alusta saakka. Myös Oikotie.fi:ssä hän on ollut mukana ideoinnista toteutukseen. Autokaupan verkkopalveluja tarjoavan Netwheels Oy:n Soini perusti yhdessä muutaman suuren autokauppiaan kanssa.
Tulevaisuuden menestyksen ytimenä Soini pitää monikanavaista ajattelua ja toimintaa.
"Meidän tulee kehittää toimintaamme aktiivisesti, intohimoisesti ja luovasti. Sen lisäksi, että säilytämme printtituotteidemme vahvan aseman, meidän tulee pyrkiä markkinajohtajuuteen valituilla alueilla sähköisessä mediassa. Perinteisen median elinvoima ei synny siitä, että suojelemme sitä, vaan että kehitämme sitä jatkuvasti vastaamaan kuluttajien muuttuviin tarpeisiin."
Soini on erityisen iloinen lisääntyneestä yhteistyöstä koko Sanoma-konsernissa.
"Yhteistyötä tulee tehdä kaikilla niillä alueilla, joilla se kannattaa. Enkä tarkoita pelkästään Sanoma Newsin matriisien kautta tullutta yhteistyötä, vaan kaikkia muitakin hankkeita, joissa asioita tehdään yhteisen päämäärän hyväksi."
Sanoma News on Suomen johtava sanomalehtikustantaja, jonka tuotteet ovat vahvasti läsnä lukijoidensa elämässä painettuina ja digitaalisina. Sanoma News on osa Sanoma-konsernia