Lehdistötiedote 26.8.2009 14:00
Suomessa käynnistyy laajamittainen median tulevia konsepteja ja liiketoimintamalleja kehittävä tutkimusohjelma - Next Media. Tekes-rahoitteiseen ohjelmaan osallistuvat tutkimuslaitosten ja korkeakoulujen lisäksi Suomen merkittävimmät mediayhtiöt.
Next Media -tutkimusohjelmaa johtaa ja koordinoi Sanoma. Ohjelmaa johtavaksi Focus Area Directoriksi on nimitetty Chief of R&D Eskoensio Pipatti Sanoman sähköisen liiketoiminnan ryhmästä Sanoma Entertainmentistä.
Next Median tavoitteena on toteuttaa yritysten tarpeista lähtevä ohjelma, joka kokoaa media-alan tutkijat yhteen kasvattamaan yhteistä tietopääomaa ja osaamista, ja joka johtaa myös kansainvälisesti merkittävään liiketoimintaan.
Next Media -tutkimusohjelman valmistelu käynnistyi vuodenvaihteessa Viestinnän Keskusliiton vetämänä. Ohjelmajulistuksen jälkeen on työstetty varsinaista tutkimusohjelmaa, jossa tutkimusorganisaatiot ja yritykset tekevät yhteistyötä löytääkseen avaimet mediasektorin menestykseen. Tavoitteena on saada ensimmäinen projektisuunnitelma valmiiksi syyskuussa. Lopulliset tavoitteet tähtäävät vuoteen 2015.
"Mediayritykset ovat aiemminkin olleet mukana tutkimushankkeissa, mutta tutkimuksen kohdistuessa teknologiaan niillä on usein ollut vain statistin rooli. Nyt medialle on saatu oma tutkimusohjelma, joka pureutuu nimenomaan median peruskysymyksiin digitaalisessa murroksessa. Huomio voidaan keskittää ihmiseen sisällön vastaanottajana ja teknologian käyttäjänä. Mediaa tutkitaan sen omilla ehdoilla", Eskoensio Pipatti toteaa.
Tekesin puolesta Next Media -tutkimusohjelmaa hallinnoi Tieto- ja viestintäteollisuuden tutkimus Tivit Oy, entinen ICT SHOK, joka on yksi valtioneuvoston aloitteesta muodostetuista strategisen huippuosaamisen keskittymistä.
Lisätietoja: Chief of R&D Eskoensio Pipatti, Sanoma Entertainment, puh. 010 707 7035, eskoensio.pipatti@sanomaentertainment.com
Sanoma innostaa, jakaa tietoa ja yhdistää. Tuomme päivittäin tietoa, elämyksiä, oppimiskokemuksia ja viihdettä miljoonille ihmisille. Pidämme huolta siitä, että laadukas sisältö sekä kiinnostavat tuotteet ja palvelut ovat helposti saatavilla ja vastaavat lukijoidemme, katselijoidemme ja kuuntelijoidemme tarpeita. Tarjoamme mielenkiintoisia ja haastavia työtehtäviä yli 20 000 ammattilaiselle 20:ssä Euroopan maassa. Vuonna 2008 konsernin liikevaihto oli 3,0 miljardia euroa.