Maailman sanomalehtien liitto (WAN) on palkinnut Ilta-Sanomien viime helmikuussa julkaiseman Obama-liiteen kunniamaininnalla Nuoret lukijat -kilpailussa.

Palkinto on harvinainen, sillä se myönnettiin nyt ensimmäistä kertaa yksittäiselle suomalaiselle sanomalehdelle.

Arvostetun kilpailun tuomaristo luonnehti Ilta-Sanomien Suomen kouluille tekemää 16-sivuista Obama-liitettä "hauskaksi ja opettavaksi".

Obama-extra tulkitsi monipuolisesti kysymystä, joka sähköisti maailmaa ja joka oli erityisen innostava nuorille ihmisille, tuomariston perusteluissa todetaan.

Palkittu liite käsitteli Barack Obaman valintaa Yhdysvaltain ensimmäiseksi mustaksi presidentiksi sekä valinnan merkitystä maailmalle. Liitteen teemojen yhteyteen oli laadittu kysymyksiä ja tehtäviä kohderyhmälle, eli 12–19-vuotialle suomalaisille lukijoille.

Obama-extrasta vastasivat Ilta-Sanomissa toimituspäällikkö Ulla Appelsin ja ulkomaantoimituksen esimies Jari Alenius.

"Ilta-Sanomat on viime aikoina pyrkinyt panostamaan lasten ja nuorten asioihin ja olemme tietysti todella iloisia, jos tämä työ palkitaan arvostetulla kansainvälisellä palkinnolla", Ulla Appelsin kommentoi.

Maailman sanomalehtien liitto WAN palkitsee Nuoret lukijat -kilpailussaan vuosittain lehtiä, jotka ovat tuomariston mielestä parhaiten edistäneet nuorison lukutottumuksia. Palkintoja on jaettu vuodesta 1999 lähtien.

Pääpalkinnon jakoivat tänä vuonna brasilialainen Zero Hora ja brittiläinen Express&Echo. Brasilialaislehdestä on tullut nuorison suosituin uutisväline maassa, ja brittilehti on innostanut nuoria ympäristöaiheisella projektillaan.

Obama-extra on luettavissa kokonaisuudessaan Ilta-Sanomien sivuilla osoitteessa: www.iltasanomat.fi/digilehti/obama-extra

Ilta-Sanomat on osa Sanoma-konsernin Sanoma News –liiketoimintaryhmää.