Aikakauslehtien lukijat kaipaavat yllätyksiä. Uusi hollantilainen Flow-lehti osuu ajan hermoon tarjoamalla aikaa itselle.
Ajan hengessä
Sanoma Uitgeversin viime marraskuussa lanseeraama uusi aikakauslehtikonsepti Flow on suunnattu 30 - 45-vuotiaille naisille, joiden elämä on kiireistä mutta hauskaa. Flow'n konsepti poikkeaa täysin markkinoilla olevista naistenlehdistä. Se tarjoaa mielenrauhaa ja erilaisia elämäntapoja.
"Tällä hetkellä Flow tuntuu istuvan ajan henkeen jopa paremmin kuin aluksi uskottiin", kertoo Anita Mooiweer Sanoma Uitgeversista. Lukijat haluavat lehdeltä aitoutta ja yksinkertaisia, hyödyllisiä vinkkejä. Flow'n joka numero on jaettu neljään osioon: Elä ajatuksella, Tunne yhteys, Hemmottele itseäsi ja Yksinkertaista elämää.
Aikaa itselle
Sanoma Uitgeversin tutkimuksen mukaan Flow'n kohderyhmään kuuluvat naiset ovat yritteliäitä, sosiaalisesti valveutuneita ja erittäin tunnollisia. Silti he kokevat jatkuvat vaatimukset rasittavina ja päätöksenteon ahdistavana – heillä on tarvetta omaan aikaan. Flow vastaa ajan henkeen ja tarjoaa lukunautinnon.
Flow on kustannusalalla jotain aivan uutta sekä sisältönsä että muotonsa puolesta. Lehden mukana julkaistaan luovia liitteitä, siinä käytetään erilaisia paino- ja sidontatapoja, yllättäviä paperilaatuja ja pintoja. Ainutlaatuisen designinsa ansiosta Flow tuntuukin pieneltä lahjalta. "Lukijat tuntuvat arvostavan tätä", kertoo Anita Mooiweer.
Lehti kannustaa myös lukijoitaan luovuuteen. Viikossa toimitukseen tulee yli sata palautetta: Flow'n viiden hengen tekijätiimi on ollut hukkua sähköpostiviesteihin, kirjeisiin, valokuviin ja erilaisiin käsitöihin.
Luovaa ajattelua
Sanoma Uitgevers toteutti Flow'n perinteisestä poikkeavalla tavalla. "Meille ei asetettu mitään rajoituksia. Ainoa ohjenuoramme oli, että lehden pitää vastata kohderyhmänsä tarpeisiin", Mooiweer kertoo. Uudenlaisen ajattelun tuloksena syntyi täysin uudenlainen lehtikonsepti. Sanoma Uitgevers valmistelee lisensointisuunnitelmaa konseptin kansainvälistämiseksi.
Flow-lehden kokonaislevikki on ensimmäisen kuuden kuukauden jälkeen yli 50 000. Flow ilmestyy seitsemän kertaa vuodessa.
Sanoma Uitgevers on osa Sanoma-konsernin aikakauslehtiliiketoimintaryhmä Sanoma Magazinesiä.