Sofi Oksanen on voittanut tämänvuotisen Finlandia-palkinnon teoksellaan Puhdistus. Kirjan on kustantanut WSOY.
Kaunokirjallisuuden suurpalkinnon voittajan valitsi filosofian tohtori Pekka Tarkka, Helsingin Sanomien entinen kulttuuritoimittaja. "Finlandia oli vilpitön yllätys", Sofi Oksanen sanoo. Oksasen Puhdistus kuvaa Neuvostoliiton miehittämää ja juuri itsenäistynyttä Viroa kahden naisen, vanhan Aliiden ja nuoren Zaran, kautta, heidän kokemaansa häpeää ja hyväksikäyttöä.
Myös tämänvuotinen Tieto-Finlandia myönnettiin WSOY:n kustantamalle teokselle: Tiedon tyttäret. Oppineita eurooppalaisia naisia antiikista valistukseen -kirjan on kirjoittanut Marjo Nurminen. Kirja kertoo 25 tiedonhaluisen ja lahjakkaan naisen tarinan antiikin ajoilta valistuksen ajan lopulle. Tieto Finlandia -voittajan valitsi Suomen Kustannusyhdistyksen entinen toimitusjohtaja Veikko Sonninen.
Vuosittain jaettavien Finlandia- ja Tieto Finlandia -palkintojen arvo on 30 000 euroa.
WSOY on osa Sanoma-konsernin Learning & Literature -liiketoimintaryhmää.