Metrosta Suomen neljänneksi suurin uutislehti
Sanoma Kaupunkilehdet suunnittelee yhdistävänsä Metron ja Uutislehti 100:n 15. syyskuuta alkaen. Uudistuva Metro nousisi noin 405 000 lukijan myötä Suomen neljänneksi suurimmaksi uutislehdeksi ja pääkaupunkiseudun toiseksi suurimmaksi Helsingin Sanomien jälkeen.
Uutislehti 100:lla ja Metrolla on kummallakin tällä hetkellä yli 300 000 lukijaa. Yhdistämisen myötä Metron painosmäärä nousisi lähes 50 prosenttia ja jakelupisteiden määrä lisääntyisi 1200:sta 2050:een.
Metron pääkaupunkiseudulle jaettavaan painokseen on tarkoitus sisällyttää Uutislehti 100:n paikallista aineistoa.
"Yhdistämällä lehdet voimme tarjota sekä lukijoillemme että mainostajillemme paremman ja monipuolisemman tuotteen. Olemme todenneet, että Suomen kokoiseen markkinaan ei mahdu kahta kannattavaa joukkoliikennelehteä", Sanoma Kaupunkilehtien toimitusjohtaja Niko Ruokosuo sanoo.
"Mediamarkkina elää isossa muutoksessa. Haluamme toimia ketterästi ja siksi suunnittelemme kahden kaupunkilehden yhdistämistä kannattavaksi ja isommaksi Metroksi. Järjestelyn myötä syntyy erittäin vahva tuote kaupunkilehtimarkkinalle, joka on kasvanut Suomessakin odotuksiamme hitaammin. Jos markkina- ja kilpailutilanne muuttuvat, pystymme tarvittaessa aloittamaan Uutislehti 100:n julkaisemisen uudelleen nopeasti", Sanoman toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen toteaa.
Metron ja Uutislehti 100:n vastaavan päätoimittajan Janne Kaijärven mukaan uuteen tuotteeseen otetaan parhaat puolet kummastakin lehdestä.
"Olemme kehittäneet yhdessä lukijoiden kanssa Satasesta uudenlaisen paikallisen uutislehden. Kun tämä sisältö yhdistetään Metron kansainvälisesti menestyneeseen konseptiin, lopputulos on todella herkullinen. Uusi Metro on aiempaa paikallisempi, kiinnostavampi, läheisempi ja monipuolisempi", Kaijärvi lupaa.
Uudelle Metrolle on luvassa vahva markkina-asema. Metro ja perjantaisin ilmestyvä Metro Live tavoittavat jatkossa lähes puolet alle 40-vuotiaista pääkaupunkiseutulaisista, mikä tekee Metrosta tämän kohderyhmän erinomaisesti tavoittavan median.
Suunnitelma lehtien yhdistämisestä käsitellään yhteistoimintaneuvotteluissa ja päätös asiasta tehdään, kun yhteistoimintaneuvottelut on käyty. Neuvottelut eivät todennäköisesti johda irtisanomisiin.
Sanoma Kaupunkilehdet kuuluu SanomaWSOY-konsernin Sanoma-liiketoimintaryhmään. Sanoma (1.10. alkaen Sanoma News) on Suomen johtava sanomalehtikustantaja. Pohjoismaiden suurimman sanomalehden Helsingin Sanomien lisäksi Sanoma kustantaa Suomen suurinta iltapäivälehteä Ilta-Sanomia, alueellisia sanomalehtiä ja kaupunkilehtiä.
Metroa jaetaan pääkaupunkiseudun lisäksi Tampereella, Hämeenlinnassa, Hyvinkäällä, Lahdessa, Järvenpäässä, Keravalla ja Turussa.