Operaatio Maa on Nelonen Median ja Suomen WWF:n yhteinen tänään alkava hyväntekeväisyyskampanja paremman ilmaston ja ympäristön puolesta. Kampanjan avulla halutaan levittää tietoa ilmastonmuutokseen vaikuttavista tekijöistä ja siitä, mitä itse kukin meistä voi asialle tehdä. Tarkoituksena on myös kerätä WWF:lle miljoona euroa käytettäväksi kolmeen erilaiseen ympäristöhankkeeseen eri puolilla maapalloa. Kampanjaan kuuluvat sekä Operaatio Maa – miljoona euroa www-sivusto että Operaatio Maa -tv-sarja.
"Www-sivusto Operaatio Maa on Nelonen Median hallinnoima hyväntekeväisyyskonsepti, jonka tavoitteena on kerätä miljoona euroa WWF:n ympäristöhankkeisiin, joita ovat Itämeren kosteikot, Nepalin biokaasu-uunit ja Madagaskarin tuulivoimalat", kertoo Sanna Airaksinen, Operaatio Maan projektipäällikkö. Itämeren tilaa kohennetaan perustamalla rannoille kosteikkoja, jotka imevät itseensä mm. pelloilta valuvia ravinteita ja siten tehokkaasti ehkäisevät meren rehevöitymistä. Nepalissa suojellaan maan ainutlaatuista luontoa ja erityisesti metsiä rakentamalla kyliin biokaasu-uuneja ja Madagaskarin kohteessa kerätyillä rahoilla rakennetaan hiilidioksidipäästöjä vähentäviä tuulivoimaloita.
Operaatio Maa -keräykseen voi osallistua lahjoittamalla haluamansa summan valittuun kohteeseen. "Lahjoittamalla keräykseen lahjoittaja saa samalla itselleen paikan virtuaalimaapallosta. Paikkaan voi sitten liittää vaikkapa vapaamuotoisen tervehdyksen, kuvia tai oman nimensä, ja lahjoittajana voi toimia esimerkiksi yksityinen henkilö, perhe tai yritys", kertoo keräyskonseptin kehittäjä ja Nelonen Median tuottaja Juha Hätönen. "Keräys on tarkoitettu kaikille, ja mukaan pääsee jo 10 euron lahjoituksella. Oman tilan koko riippuu lahjoitetusta rahamäärästä: Isomman tilan saadakseen kannattaa siis kerätä lahjoittajaksi esimerkiksi työ- tai harrastusporukka. Virtuaali-maapallo on myös yrityksille hyvä keino ostaa näkyvyyttä", Juha Hätönen lisää.
Keräyksen tuotto lyhentämättömänä WWF:lle
Operaatio Maan tavoitteena oleva miljoona euroa lahjoitetaan WWF:lle lyhentämättömänä eli Nelonen Media ei vähennä mitään kulujaan keräystuotosta. Keräyksen edistymistä seurataan myös Nelonen Median tv- ja radiokanavilla sekä internetissä, ja esimerkiksi tv-kanava Nelosen säälähetys kertoo keräyksen etenemisestä päivittäin. Keräyksen jälkeen lahjoitusten käyttöä kolmessa kohteessa seurataan kevään 2009 aikana.
"Kun Neloselle ehdotettiin uutta ilmastonmuutosta käsittelevää ohjelmasarjaa koettiin aihe tärkeäksi, ja siihen päätettiin panostaa pelkkää tv-sarjaa enemmän. Medialla on hyvät mahdollisuudet vaikuttaa ihmisten käyttäytymiseen, joten sillä tulisi olla myös missio siitä, mihin vaikutetaan. Viihteen ja kaupallisten tiedotteiden lisäksi eri kanavilla voidaan myös edistää hyviä asioita" kertoo Nelonen Median liiketoimintajohtaja Juha-Pekka Louhelainen hyväntekeväisyyskampanjan taustoista. Operaatio Maa on saanut hyvän vastaanoton myös yhtiön sisällä, ja kaikki Nelonen Median kanavat ovat lähteneet siihen innolla mukaan. "Halu tarttua viihteen lisäksi päivän polttaviin aiheisiin kumpuaa myös tiedostavasta henkilöstöstä", Juha-Pekka Louhelainen lisää.
Operaatio Maa -hyväntekeväisyyskampanjan toinen osa on Nelosella marraskuussa nähtävä kuusiosainen ohjelmasarja, joka pyrkii kertomaan selkokielellä ilmastomuutokseen vaikuttavista tekijöistä. Operaatio Maa -ohjelmassa kolme tunnetuista henkilöistä koottua tiimiä lähtee taisteluun ilmastonmuutosta vastaan: Duudsoneiden Jukka ja Jarppi, 69eyes Jyrki ja Jussi sekä Erja Häkkinen ja Martti Syrjä perehtyvät heille annettuihin ilmastohankkeisiin eri puolilta planeettaa selvittäen mistä hankkeissa on kyse ja minkälaista apua paikalle tarvitaan.
Itämeri pinnalla myös konsernin lehdissä
Operaatio Maan avustuskohteista Itämeri on ollut viime aikoina esillä myös muissa SanomaWSOY:n medioissa. Monet konsernin liiketoimintaryhmistä tukevat tärkeäksi katsomiaan hankkeita lahjoittamalla juuri medianäkyvyyttä, sillä mediayhtiön rooliin sopii luontevasti nostaa yhteiskunnalle tärkeitä aiheita yleisön tietoisuuteen. Konsernin lehdistä Helsingin Sanomat on jo pitkään toiminut WWF:n päämediayhteistyökumppanina Operaatio Merenneidossa, joka kampanjoi puhtaamman Itämeren puolesta. Myös Ilta-Sanomat on osallistunut Itämeren suojeluun yhdessä WWF:n kanssa. Esimerkiksi Ilta-Sanomien viime kesän Pelasta Itämeri -kampanjassa heräteltiin lukijoita huomaamaan lähimeren huono tila keräämällä lukijoilta kuvia, videoita ja tekstiviestejä Ilta-Sanomien verkkosivuille.
Tänä keväänä myös Helsingin Sanomien aikakauslehti HS Teema käsitteli Itämeren tilaa kattavasti aiheelle omistetussa numerossaan. "HS Teeman toisen numeron aiheeksi haluttiin kotimainen, lukijoita lähellä oleva ilmiö. Toimituksessa mietittiin myös, miten lehti voisi olla käytännössä mukana toteuttamasta yhteiskuntavastuutaan. Itämeri-numeron avulla haluttiin kertoa, miten yksityiset ihmiset voivat osallistua kotimerensä suojeluun, sillä pelkät puheet eivät enää riitä." Juha Sainio, HS Teeman tuottaja kertoo.
Nelonen Media on osa SanomaWSOY:n sähköisen viestinnän liiketoimintaryhmää SWelcomia.