SanomaWSOY-konserniin kuuluva, Suomen johtava monikielisen viestinnän palveluyritys AAC Global Oy ostaa Käännöstoimisto Noodi Oy:n. Vuonna 2006 Noodin liikevaihto oli 5,9 milj. euroa. Yhtiö työllistää 44 henkilöä ja he jatkavat yhtiön palveluksessa vanhoina työntekijöinä.
Noodi on suomalainen teknisen viestinnän palveluyritys, jonka palveluita ovat mm. käännökset, lokalisointi, dokumentointi sekä yritysviestintä. Noodilla on asiakkainaan useita maailman johtavia tietotekniikka- ja mobiiliteknologiayhtiöitä, julkishallintoa sekä EU:n toimielimiä. Myyjinä toimivat Noodin omistaneet yhtiön toimitusjohtaja Outi Niemensivu sekä 15 muuta avainhenkilöä, jotka kaikki jatkavat yhtiön palveluksessa.
Samalla on sovittu, että AAC Global siirtää kaiken Suomessa harjoittamansa käännös- ja lokalisointiliiketoiminnan ostettuun yhtiöön, jonka nimeksi muutetaan AAC Noodi Oy. AAC Noodi Oy:n toimitusjohtajaksi ja AAC Globalin johtoryhmän jäseneksi on nimitetty Outi Niemensivu, joka raportoi AAC Globalin toimitusjohtajalle Janne Nevasuolle.
"AAC Global on viime vuosina kasvanut voimakkaasti. Yhtiön asiakkailleen tarjoama kokonaisvaltainen palvelu monikielisen viestinnän alueella on selvästi vastannut asiakkaiden tarpeisiin. Noodin osto tuo AAC Globalille entistäkin vahvempaa osaamista laajojen ja haastavien käännös- ja lokalisointiprojektien toteutukseen. Myös Noodin kansainvälinen alihankkijaverkosto parantaa palvelukykyämme", kertoo AAC Globalin toimitusjohtaja Janne Nevasuo.
"Noodi on menestynyt erinomaisesti ja saavuttanut pitkäjänteisellä työllä vahvan aseman yhtenä Suomen johtavista käännöstoimistoista. Nyt aika tuntui oikealta siirtyä seuraavaan vaiheeseen ja yhdistää voimat AAC Globalin kanssa. AAC Globalin laaja palvelutarjonta ja vahva omistajatausta tarjoavat tulevaisuudessa loistavat edellytykset palvella asiakkaitamme monikielisen viestinnän alueella", kertoo Noodin toimitusjohtaja Outi Niemensivu.
AAC Global Oyon monikielisen viestinnän palveluyritys, jonka palveluihin kuuluvat mm. kielikoulutus, kulttuuri- ja viestintävalmennus, käännöspalvelut sekä yritys- ja toimialakohtaisten termipankkien rakentaminen.
WSOYpro on SanomaWSOY-konserniin kuuluvan SanomaWSOY Education and Booksin liiketoimintayksikkö. WSOYpro tarjoaa yrityksille, yhteisöille ja niissä työskenteleville ammattilaisille monipuolisia sisältö-, osaamis-, ja viestintäratkaisuja, jotka koostuvat mm. kirjoista, koulutuksesta, valmennuksista ja digitaalisista verkkoratkaisuista.