WSOY myy kalenteriliiketoimintansa



SanomaWSOY-konserniin kuuluva WSOY myy Ajasto-konsernin sijoitusyhtiö Viola Capital Oy:lle sekä Ajaston toimivalle johdolle. Kauppa astuu voimaan 30.9.2005, ja siinä siirtyvät Ajasto-konserniin kuuluvat Suomessa toimiva Ajasto Osakeyhtiö, Almanacksförlaget AB Ruotsissa, Emil Moestue AS Norjassa sekä 30 prosentin osuus OÜ Büroodisainista Virossa. Vuonna 2004 kalenteriliiketoiminnan liikevaihto oli 30,3 milj. euroa ja liikevoitto 0,6 milj. euroa. Kaupan arvioidaan parantavan WSOY:n kuluvan vuoden liikevoittoa noin 6 milj. euroa edellisvuoteen verrattuna.

- WSOY:n pitkän tähtäimen strategia on keskittyä kustannustoimintaan Pohjoismaissa ja etenkin oppimateriaaleihin Euroopassa. Tämä kauppa on luonnollinen osa strategiaamme, WSOY:n toimitusjohtaja Jorma Kaimio sanoo.

Ajasto-konsernissa kaupantekohetkellä vakituisesti työskentelevät 215 henkilöä jatkavat yhtiön palveluksessa vanhoina työntekijöinä. Yrjö Franssila jatkaa Ajasto Osakeyhtiön toimitusjohtajana.

Kaupan jälkeen WSOY:llä on kolme liiketoimintaa: Yhtiö on Suomen johtava kustantaja, merkittävä eurooppalainen oppimateriaalikustantaja sekä Pohjoismaiden johtavia kirjanpainajia. WSOY:n oppimateriaaliliiketoiminta on kuluneen vuoden aikana kasvanut ja kansainvälistynyt voimakkaasti, ja tavoitteena on kannattavan kasvun jatkaminen myös tulevaisuudessa.

WSOY:llä on tällä hetkellä Suomen lisäksi oppimateriaalitoimintaa Belgiassa, Hollannissa sekä Puolassa, ja muuta kustannustoimintaa Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa.

Viola Capital on suomalainen sijoitusyhtiö, joka keskittyy pieniin ja keskisuuriin yrityksiin Pohjoismaissa ja Itä-Euroopassa. Toiminnan perusperiaatteita ovat kohdeyhtiön kehittäminen pitkäaikaisella omistajastrategialla sekä arvon realisoiminen ensisijaisesti kohdeyhtiön tulonmuodostuksen kautta.


Lisätietoja:
Jorma Kaimio, toimitusjohtaja, WSOY, gsm 0400 506 751 (30.9. klo 15 jälkeen)
Yrjö Franssila, toimitusjohtaja, Ajasto Osakeyhtiö, gsm 0400 415 214
Antti Henriksson, partneri, Viola Capital Oy, gsm 040 510 0182

Ajasto-konserni on Pohjoismaiden johtava ajanhallintayritys. Ajasto Osakeyhtiö on Suomen suurin kalenterien kustantaja sekä Filofax- ja Letts-kalenterien, Casio-laskinten ja Zebra-kynien maahantuoja. Almanacksförlaget, Emil Moestue ja OÜ Büroodisain ovat maittensa johtavia kalenterinkustantajia.