WSOY jakoi tunnustuspalkintoja



WSOY:n kirjallisuussäätiö jakoi tänään tiistaina 28.9. kuusi 7 000 euron
tunnustuspalkintoa.

Palkitut ovat tietokirjailija Kari Enqvist, oppikirjailija Lynn Nikkanen, lasten- ja nuortenkirjailija Sirpa Puskala, suomentaja Kristiina Rikman, kirjailija Juha Seppälä ja leksikografi Olli Syväoja.

Viime keväänä säätiö jakoi apurahoina 712 100 euroa.

Tieto-Finlandialla ja Valtion tiedonjulkistamispalkinnolla palkittu kosmologian professori Kari Enqvist on tieteenalansa taitava popularisoija. Tieteenala on muuttunut filosofisesta spekulaatiosta täsmätieteeksi, jonka avulla pystytään muodostamaan käsitys avaruudesta ja sen synnystä alkuräjähdyksessä. Värikkäällä ja lennokkaalla tyylillään Enqvist käsittelee myös yhteiskuntaa ja ajan ilmiöitä kuten pian ilmestyvässä esseekokoelmassaan Vien rucolan takaisin. Enqvist on myös hämmentänyt suomalaista keskusteluilmapiiriä tuomalla esiin meillä harvinaista luonnontieteellistä ajatusmaailmaa.

Lynn Nikkanen on ollut tekijänä useissa englannin oppimateriaalien työryhmissä vuodesta 1984. Hän on tehnyt oppikirjoja, arviointi- ja kertausmateriaaleja, kokeita, kuuntelukokeita, verkkotehtäviä, äänitteitä ja opettajan materiaaleja. Hän on ollut tekijänä kaikkiaan 130 tuotteessa. Tekijäryhmissä Nikkanen on luova, vastuuntuntoinen ja yhteistyökykyinen.

WSOY on julkaissut Sirpa Puskalalta kaikkiaan kymmenen teosta vuodesta 1991. Puskala on lahjakas ja monipuolinen kirjoittaja joka ei pelkää kipeitäkään aiheita ja joka hallitsee puhekielen, kirjakielen ja murteet. Puskalan uusimpia teoksia ovat Tapaus Allu Salminen (2003) ja Taivas taskussa (2004). Kaikenikäisille suunnattu filosofinen Pikkuruu Mustanmusta (1999) on ollut Savonia-palkintoehdokas.

1970-luvulta asti suomentanut Kristiina Rikman on merkittävimpiä kääntäjiämme. Hänet tunnetaan esim. Ursula K. Le Guinin Maameri- ja Susan Cooperin Pimeä nousee -sarjoista. Aikuislukijat tuntevat hänet etenkin amerikkalaisen nykykirjallisuuden käännöksistä Charles Bukowskista Philip Rothiin. Viime vuonna ilmestyi Rothin trilogian huipennus Ihmisen tahra. Joka tuntee Rothin tyylin tietää, millaista taituruutta ja taistelutahtoa suomentajan työ on vaatinut.

Lähes 20 vuotta kestäneen kirjailijanuransa aikana Juha Seppälä on kirjoittanut itsensä nykyproosamme ehdottomaan kärkeen. Hänet tunnetaan suuren kansallisen kertomuksen epäsovinnaisena jäsentäjänä ja suurten kysymysten esittäjänä. Suuren Seppälä pilkkoo pieneksi ja pieni kasvaa suuriksi kertomuksiksi. Vuosi 2004 on ollut Seppälän uran ehkä komein vuosi. Hän on julkaissut kaksi mestarillista, kritiikinkin kiittämää teosta: romaanin Routavuosi ja novellikokoelman Mitä sähkö on?

Fil.maist. Olli Syväoja on ollut päätoimisena sanakirjantekijänä jo 25 vuotta eli vuodesta 1979, jolloin hän aloitti WSOY:n Uuden suomi-englanti-suursanakirjan toimituskunnassa. Teoksen valmistuttua 1984 alkoi Englanti-suomi-suursanakirjan perusteellinen uudistustyö joka kesti vuoteen 1990. Sitä seurasivat uuden sukupolven opiskelusanakirjat, ja nyt työn alla on jo täysin uusi Suomi-englanti-suursanakirja. Syväojan työssä yhdistyvät suomenkielen fennistinen käsittely englannin kielen syvälliseen hallintaan ja oivallus sanakirjan keskeisestä olemuksesta.

WSOY:n kirjallisuussäätiö on perustettu 1943 edistämään ja tukemaan suomalaista kirjallisuutta. Tunnustuspalkintoja se on myöntänyt vuodesta 1970 yhteeensä 157 kappaletta.