SanomaWSOY:n vuosi 2004 jatkui menestyksekkäänä
SanomaWSOY-konsernin toiminta kehittyi hyvin myönteisesti vuoden ensimmäisellä puoliskolla. - Tulos on parantunut siitä huolimatta, että kertaluonteisia eriä kertyi vähemmän kuin viime vuonna. Panostimme johdonmukaisesti sekä taloudellisten että strategisten tavoitteiden toteuttamiseen, SanomaWSOY:n toimitusjohtaja Hannu Syrjänen kuvailee tammi - kesäkuun kehitystä.
SanomaWSOY:n tulos kehittyi hyvin ja liikevoitto kasvoi tammi - kesäkuussa 13,4 %. Liikevoitto kasvoi Sanoma Magazinesissä, Sanomassa ja SWelcomissa. Tulos ennen satunnaisia eriä kasvoi 38,6 %.
Johdonmukaista suunnitelmien toteuttamista
- SanomaWSOY-konsernin hyvä kehitys on ollut liiketoimintojen johdonmukaisen työn ansiota suunnitelmien toteuttamisessa, Syrjänen sanoo. - Kehittyvät ilmoitusmarkkinat antavat osaltaan vetoapua. Tosin mainonta on piristynyt vasta osassa SanomaWSOY:n markkina-alueista.
Liiketoimintaa kehitettiin ensimmäisellä vuosipuoliskolla: Sanoma Magazines mm. lanseerasi 16 uutta aikakauslehteä, ja Sanoma puolestaan teki strategisen panostuksen Uutislehti 100:aan.
Rautakirja avasi Hiparion-sopimuksella oven Romanian markkinoille heinäkuussa. Samoin heinäkuussa WSOY sopi Hollannissa ja Belgiassa toimivan oppimateriaalikustantaja Malmberg Investmentsin ostamisesta. Kauppa on jatkoa WSOY:n oppimateriaalikustantamisen kansainvälistämiselle, joka alkoi keväällä, kun WSOY hankki enemmistöomistuksen puolalaisesta Young Digital Polandista (YDP).
- Malmbergin integrointi konserniin tehdään huolellisesti aikaisempia kokemuksia hyödyntäen. Samalla jatketaan uusien laajentumishankkeiden suunnittelua, Syrjänen toteaa.
Kansainvälistäminen jatkuu
- Konsernin kehittäminen jatkuu. Toimintaa laajennetaan ja kansainvälistetään. Toisaalta myös keskittyminen ydinliiketoimintaan jatkuu, Syrjänen painottaa.
- Kansainvälisistä keihäänkärjistämme aikakauslehdet jatkavat kasvuaan. Esimerkiksi Venäjän markkinat kiinnostavat. Oppikirjakustantamisen kansainvälistäminen on päässyt hyvään alkuun ja jatkuu. Lehtijakelua kansainvälistetään edelleen askel askeleelta. Myös muissa liiketoimintaryhmissä luodaan valmiuksia kansainvälistämiselle.
SanomaWSOY:n koko vuoden kannattavuuden arvioidaan edelleen kehittyvän hyvin. - Konserni on hyvässä iskukunnossa. Useissa yksiköissä jatketaan erilaisia tehostamisohjelmia. Painopistealueemme ovat selvät ja toimintamme on erittäin johdonmukaista. Myönteinen markkinakehitys vaikuttaa omalta osaltaan, Syrjänen tiivistää.