Sanoma Magazines Finlandin Naisten- ja perhelehdet -yksikkö lanseeraa syksyllä Arjen psykologiaa -lehden. Uutuuslehti käsittelee tunteita, tekoja, ihmissuhteita ja ajankohtaisia ilmiöitä psykologisesta näkökulmasta - elämänläheisesti, virkistävästi ja asiantuntevasti. Lehden testinumero ilmestyy marraskuussa ja projektista vastaa ET-lehden päätoimittaja Tarja Hurme.
Arjen psykologiaa -lehden pääkohderyhmänä ovat naiset, joita kiinnostaa oman mielen ja kehon hyvinvointi ja jotka haluavat ymmärtää paremmin sekä omaa että muiden tunnemaailmaa ja toimintaa - niin työn kuin yksityiselämän ihmissuhteissa, rooleissa ja verkostoissa.
Asennetutkimukset kertovat kasvavasta halusta syventää elämännäkemystä ja keskittyä olennaiseen. Jopa yli puolet suomalaisista naisista - ja kolmannes miehistä - on kiinnostunut hankkimaan tietoa henkiseen hyvinvointiin liittyvistä asioista. (RISC Monitor, KMT, Hyvinvointi ja Terveys 2004)
- Eri puolilla Eurooppaa on vastattu lukijoiden tarpeeseen ja perustettu menestyviä arkipsykologian aikakauslehtiä. Nyt on Suomen vuoro. Uskomme, että tällä lehdellä on todellista tilausta, Naisten- ja perhelehdet -yksikön johtaja Anne Koski sanoo.
Lehden ensimmäinen numero ilmestyy marraskuussa 2004.
Sanoma Magazines Finland on osa SanomaWSOY-konsernin aikakauslehtiliiketoimintaryhmää, Sanoma Magazinesia.