Nelosen katsojaosuudet vahvassa kasvussa
Nelosen osuus kaupallisten tv-kanavien katsojista on kasvanut merkittävästi vuoden 2004 aikana. Syyskuun loppuun mennessä Nelosen osuus 10-44-vuotiaista kaupallisten tv-kanavien katsojista oli jo 30,8 %
(1-9/2003: 27,3 %). Vahvan kehityksen kruunasi syyskuu, jolloin Nelonen teki kaikkien aikojen katsojaennätyksen: Nelosen osuus kaupallisten tv-kanavien 10-44-vuotiaista katsojista syyskuussa 2004 oli 33,8 %, mikä on 22 % enemmän kuin syyskuussa 2003.
- Nelosen katsojaosuuksien vahva kasvu perustuu kiinnostavaan ja monipuoliseen ohjelmatarjontaan. Meillä on laadukkaita ulkomaisia sarjoja ja olemme onnistuneet tuomaan maailmalta ohjelmaformaatteja, jotka ovat osoittautuneet menestykseksi myös Suomessa, sanoo Nelosen toimitusjohtaja Juha-Pekka Louhelainen.
Digiverkon laajentumisen ansiosta Nelosta voi katsoa jo 94 % Suomen väestöstä.
- Nelonen on edelläkävijä myös tulevaisuudessa. Aiomme jatkossakin tuoda Suomeen maailmalla menestyneitä viimeisimpiä uutuuksia, sarjoja ja ohjelmaformaatteja. Tavoitteenamme on myös laajentaa kotimaista ohjelmatarjontaa, Juha-Pekka Louhelainen toteaa.