Ilta-Sanomille uusi tv-lehti



Ilta-Sanomat alkaa julkaista uudenlaista tv-lehteä. Ensimmäinen numero ilmestyy 12. toukokuuta 2004. Tv-lehti muuttuu samalla aikakauslehtimuotoiseksi.

Uusi laadukkaalle paperille painettava lehti on sisällöltään Ilta-Sanomien nykyistä tv-lehteä selvästi runsaampi ja värikkäämpi, ja lukijaa palvellaan mm. aiempaa laajemmalla ohjelmatietopaketilla.

Lukija löytää tv-ohjelmatietojen lisäksi esittelyjä tv:stä tutuista ihmisistä sekä televisioon liittyvistä laitteista, peleistä, dvd-elokuvista ja videofilmeistä. Television avaraa maailmaa hahmottavat kolumneissaan paitsi Ilta-Sanomien omat toimittajat myös televisiosta tutut henkilöt.

Ilta-Sanomien nykyisellä Tv-lehdellä on Kansallisen Mediatutkimuksen mukaan 874 000 lukijaa.
Uusi tv-lehti ilmestyy entiseen tapaan joka keskiviikko. Tv-lehti myydään erillisenä lehtenä yhdessä Ilta-Sanomien kanssa.

Ilta-Sanomia, Ilta-Sanomat Tv-lehteä, viikkolehti Plussaa, IS Veikkaajaa ja sen erikoisliitteitä julkaisee SanomaWSOY-konserniin kuuluva Sanoma Osakeyhtiö.

Lisätiedot:
vastaava päätoimittaja Antti-Pekka Pietilä (p. 09 122 3400) ja markkinointijohtaja Pekka Harju (p. 09 122 3600).