Sanoma Magazines Finlandin uusi erikoislehti, Meidän Perhe, tukee vanhempia kasvatustyössä ja antaa inspiroivia ideoita lapsiperheiden arkeen. Konseptiltaan Suomessa ainutlaatuisen elämänvaihelehden ote on moderni, valoisa ja suvaitsevainen. Myös perheen käsite on laaja. "Perhe tarkoittaa lähiomaisten lisäksi uusia puolisoita, kummeja, ammattikasvattajia ja perheen ystäviä eli kaikkia tärkeitä ihmisiä lapsen elämässä." kertoo lehden päätoimittaja Kristiina Dragon.
Suomessa on yli 500 000 perhettä, joissa on 2-12-vuotiaita lapsia. "Nämä perheet ovat merkittävä kuluttajaryhmä ja lehden yksi tavoite onkin antaa tietoa ja näkökulmia järkevään kuluttamiseen. Lehti kattaa sisällöltään koko lapsiperheen ja kodin elämänpiirin", Harraste- ja erikoislehtiyksikön johtaja Eve Vaasmaa Sanoma Magazines Finlandista sanoo.
Sanoma Magazines Finlandissa uskotaan lehden saavuttavan 50 000 levikin parin vuoden kuluessa. Lehden ensimmäinen numero ilmestyy 23.3.2004 ja sen jälkeen kerran kuukaudessa. Lehden voi tilata tai ostaa irtonumeroina.
Sanoma Magazines Finland on osa SanomaWSOY:n aikakauslehtiliiketoimintaryhmää Sanoma Magazinesia.