Suomen Tietotoimisto Oy:n (STT) päätoimittaja ja toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen, 39, on nimitetty Sanoma Osakeyhtiön toimitusjohtajaksi. Pentikäinen siirtyy Sanomiin mahdollisimman pian, ja toimitusjohtajan tehtävät hänen on tarkoitus ottaa vastaan 1.4.2004 alkaen. Samasta päivästä alkaen hänestä tulee SanomaWSOY:n johtoryhmän jäsen.
Ennen siirtymistään STT:n päätoimittajaksi ja toimitusjohtajaksi Mikael Pentikäinen toimi mm. Etelä-Saimaan päätoimittajana vuosina 1996 - 1999 ja toimittajana Helsingin Sanomien politiikan toimituksessa vuosina 1992 - 1996. Hän on valmistunut Sanomain toimittajakoulusta vuonna 1990. Pentikäinen on metsänhoitaja Helsingin Yliopiston maa- ja metsätaloustieteellisestä tiedekunnasta.
Sanoma Osakeyhtiön nykyinen toimitusjohtaja Seppo Kievari jää eläkkeelle aiemman suunnitelman mukaisesti 1.4.2004.
Sanoma on SanomaWSOY-konsernin liiketoimintaryhmä ja Suomen johtava sanomalehtien kustantaja. Helsingin Sanomat on Pohjoismaiden suurin tilattava sanomalehti ja Ilta-Sanomat Suomen toiseksi suurin sanomalehti ja suurin iltapäivälehti. Sanoman lehtiä ovat myös talouselämän päivälehti Taloussanomat, maakuntalehdet Etelä-Saimaa, Kouvolan Sanomat ja Kymen Sanomat, joukko paikallislehtiä Kaakkois-Suomessa, ilmoita ilmaiseksi -lehdet Keltainen Pörssi ja Palsta sekä urheilun ja pelaamisen erikoislehti IS Veikkaaja. Vuonna 2002 ryhmän liikevaihto oli 438,1 milj. euroa.
SANOMAWSOY OYJ
Raija Kariola
johtaja
sijoittajasuhteet ja konserniviestintä
JAKELU
Helsingin Pörssi
Keskeiset tiedotusvälineet