SWelcom-konserniin kuuluvan Helsinki Televisio Oy:n (HTV) toimitusjohtaja vaihtuu viimeistään maaliskuun 2004 lopussa, kun nykyinen toimitusjohtaja Markku Tuomola jättää tehtävänsä. Tuomola luopuu toimitusjohtajan paikasta perhesyistä.
HTV:n hallituksen puheenjohtajan Tapio Kalliojan mukaan uuden toimitusjohtajan etsiminen on jo aloitettu ja valinnassa pyritään etenemään ripeästi. "Tuomolan aikana HTV:n toiminta on kehittynyt erittäin myönteisesti. Yhtiön näkymät ovat valoisat, ja uskonkin, ettei uuden vetäjän löytäminen ole kovin vaikeaa", Kallioja sanoo.
HTV on osa SanomaWSOY:n sähköisen viestinnän liiketoimintaryhmää, SWelcomia.