Finnkino avasi 24.1. uuden monisaliteatterin Liettuan pääkaupunkiin Vilnaan. Forum Cinemas Vingis -niminen elokuvakeskus on Baltian toinen monisaliteatteri. Ensimmäinen on maaliskuussa 2001 Tallinnan Coca Cola Plazassa avattu Forum Cinemas -elokuvakeskus, jonka konsepti on osoittautunut menestyksekkääksi. Vuonna 2002 keskuksessa vieraili 996 000 elokuvissakävijää.
Vilnan uusi monisaliteatteri on rakennettu vanhan elokuvateatterin yhteyteen. Suunnittelusta vastaa arkkitehti Petri Pussinen. Viime viikolla avatussa uudisosassa on yhdeksän salia ja yhteensä 1800 paikkaa. Elokuvateatterin vanhaa osaa kunnostetaan parhaillaan ja se avaa ovensa toukokuussa 2003. Kokonaan uudistettavaan vanhaan osaan tulee kolme salia sekä ravintoloita ja muita palveluita. Kun kaikki 12 salia ovat valmiina, nousee elokuvakeskuksen kokonaispaikkamäärä 2500 paikkaan eli se on lähes Tennispalatsin kokoinen. Tennispalatsissa on 14 salia ja yhteensä 2700 paikkaa.
"Finnkinon tavoitteena on kehittää elokuvakäynnistä kokonaisvaltainen elämys. Laadukkaiden elokuvien lisäksi tarjoamme yleisölle parhaan mahdollisen katselumukavuuden sekä monipuoliset oheispalvelut. Elokuvakeskuskonsepti on osoittautunut onnistuneeksi, sillä uudet monisaliteatterit ovat kaikilla paikkakunnilla lisänneet voimakkaasti elokuvissakäyntien määrää. Uskomme näin käyvän myös Vilnassa", sanoo Finnkinon toimitusjohtaja Timo Mänty. Kun elokuvakeskus on avattu koko laajuudessaan, sen toivotaan houkuttelevan miljoona elokuvissakävijää vuodessa.
Vilnan monisaliteatterin avajaiset herättivät Liettuassa suurta kiinnostusta. Avajaisia seurasi 70 eri tiedotusvälinettä ympäri maata. Avajaiselokuvana oli Taru sormusten herrasta - Kaksi tornia.
Finnkinolla on Virossa, Latviassa ja Liettuassa tytäryhtiöt. Virossa Motion Picture Distribution of Estonialla on kaksi teatteria Tallinnassa ja yksi Tartossa. Latviassa Baltic Cinema SIA:lla on Riiassa kolme elokuvateatteria ja uusi elokuvakeskus rakenteilla yhteishankkeena Stockmannin kanssa. Riian uuteen keskukseen tulee 14 salia ja yhteensä 3000 paikkaa. Keskus aukeaa syksyllä 2003. Liettuassa UAB Vingio kino teatrasilla on yksi teatteri Vilnassa.
Finnkino Oy on Suomen suurin elokuvateatteriketju. Finnkinolla on Suomessa yhdeksällä paikkakunnalla kaikkiaan 15 elokuvateatteria, joissa on yhteensä 69 salia. Paikkakunnat ovat Helsinki, Turku, Tampere, Jyväskylä, Kuopio, Lahti, Oulu, Pori ja Rovaniemi.
Finnkino on osa Rautakirjaa, joka on SanomaWSOY:n liiketoimintaryhmä.