Insinööriliitto IL ry on päättänyt tarjota aktiivijäsenilleen Taloussanomien lauantainumeron jäsenetulehtenä 1.9.2002 alkaen. Tilaukseen sisältyy myös taloussanomat.fi -verkkopalvelu.

Jäsenetuna jaettavien lehtien tilausmäärä on tilausjakson alussa noin 33 000 kappaletta. "Solmitun sopimuksen myötä Taloussanomien lauantailevikki kasvaa syyskuussa noin 70 000:een", toteaa Startel Oy:n toimitusjohtaja Martti Ojares. Taloussanomien tarkastettu lauantailevikki on 40 019 (LT2001), joten kasvu on noin 70%.

"Haluamme tarjota jäsenillemme mahdollisimman korkealaatuisen talouslehden, joka tarjoaa oikea-aikaista ja monipuolista talous- ja uutistietoa", toteaa Insinööriliiton puheenjohtaja Matti Viljanen.

Taloussanomia kustantava, SanomaWSOY-konserniin kuuluva Startel Oy tuottaa uutistoimistopalveluja ja verkkopalveluja yrityksille. Sillä on vahva ja luotettu asema suomenkielisten talousuutisten tuottajana. Uutispalvelua jaetaan Uutistoimisto Startelin, Taloussanomien ja Nelosen Talousuutisten kautta.

Insinööriliitto on insinöörien koulutuksellisiin, ammatillisiin ja työelämän tavoitteisiin erikoistunut valtakunnallinen edunvalvoja ja akavalainen vaikuttaja. Liitto toimii ammattikuntansa asiantuntijana ja tukena. Tuntemalla insinöörit ja heidän työnsä liitto luo insinöörin ammattikuvaa. Insinöörit, rakennusarkkitehdit ja insinööriopiskelijat järjestäytyvät Insinööriliittoon 30 alueellisen ja 3 valtakunnallisen jäsenyhdistyksen kautta. Jäseniä liitolla on tällä hetkellä yli 53.000.