Suomen Urheilutelevision suurimmat omistajat MTV Oy ja SWelcom Oy ovat tänään allekirjoittaneet aiesopimuksen Avanti Broadcasting Oy:n kanssa. Tällä sopimuksella MTV Oy myy 30,1 % ja SWelcom Oy myy 15,1 % Suomen Urheilutelevisio Oy:n osakkeista Avanti Broadcasting Oy:lle, jonka pääomistaja on Jorma Terentjeff ja muut osakkaat Harry Harkimo, Ari Mennander ja Tapani Yli-Saunamäki. Kaupan jälkeen Suomen Urheilutelevisio Oy:n omistus on seuraava:
Avanti Broadcasting Oy 5,2 %
MTV Oy 19,9 %
SWelcom Oy 19,9 %
Oy Veikkaus Ab 10,0 %
SL 4,0 %
Suomen Hippos ry 1,0 %
Sopimuksen mukaan uusi omistaja saa nimetä hallitukseen kolme edustajaa, joista yksi on puheenjohtaja. Vanhoilla omistajilla säilyy Urheilutelevision enemmistöomistus ja heillä on yhteensä neljä hallituspaikkaa. Lopulliset sopimukset allekirjoitetaan elokuun loppuun mennessä.
Suomen Urheilutelevisio Oy käynnisti viime elokuussa digitaalisesti lähetettävän urheiluun erikoistuneen Urheilukanavan. Tällä hetkellä kanavaa voi seurata digilaitteiden ohella myös lähes miljoonassa kaapelitaloudessa. Hallituksen puheenjohtaja Mikko Räisäsen mukaan nyt kymmenen kuukautta toimineen Urheilutelevision toiminta on käynnistynyt myönteisesti ja sen ohjelmisto on kehittynyt ripeästi suomalaisen urheiluyleisön tarpeita vastaavaksi. Positiivisesta kehityksestä kertoo myös uuden omistajan kiinnostus yhtiöön. Räisäsen mielestä on erittäin myönteistä, että uudeksi omistajaksi on tulossa taho, joka vahvistaa yhtiön yhteyksiä urheilun suomalaisiin ja kansainvälisiin sidosryhmiin ja tuo uusia resursseja ja innovaatioita yhtiön toiminnan kehittämiseen. Samalla suomalainen televisiomedia saa yhä moniarvoisemman ilmeen.
Avanti Broadcasting Oy:n pääomistaja ja hallituksen puheenjohtaja Jorma Terentjeff arvioi Suomessakin tarvittavan urheiluun erikoistunut televisiokanava. "Uskon urheilun tuovan digitelevisioon juuri sitä sisältöä, jota sen menestyminen vaatii."
Jorma Terentjeffin mukaan Urheilukanava on käynnistynyt vahvojen ja osaavien taustavoimien käsissä hyvin. Nämä kanavan käynnistäneet tahot jatkavat uusien omistajien kanssa edelleen Urheilukanavaan panostamista. "Odotan mielenkiinnolla mm. Veikkauksen uusia pelejä, joita se parhaillaan kehittää", Terentjeff sanoo. "Näiden pelien arvioidaan olevan kuluttajien käytössä kahden vuoden sisällä."