Rautakirja Oyj ja ranskalainen Hachette Distribution Services SA (HDS) ovat solmineet sopimuksen, jolla yhtiöiden yhteistyö kioskikaupassa Tsekin tasavallassa käynnistyy. HDS:llä on Tsekissä kioskitoimintaa harjoittava yhtiö, joka korottaa osakepääomaansa Rautakirjalle suunnatulla osakeannilla siten, että yhtiöstä tulee tasaomisteinen yhteisyritys.
Yhteistyö HDS:n kanssa käynnistyi viime keväänä, jolloin Tsekkiin perustettiin ensimmäinen pilottikioski, joka nimeään myöten on lähes kopio suomalaisesta R-kioskista. Tällä pilotoinnilla haluttiin varmistua konseptin toimivuudesta uudella markkina-alueella. Tällä hetkellä Prahassa toimii kolme ja Brnossa yksi R-kioski.
Yhteisyrityksellä on Tsekissä yhteensä 109 kioskia ja niiden arvioitu liikevaihto tänä vuonna on runsaat 13 milj. euroa. Lähivuosien tavoitteena on liikevaihdon kolminkertaistaminen sekä kioskimäärän kasvattaminen lähes kaksinkertaiseksi nykyisestä. Valtaosa uusista kioskeista tulee olemaan R-kioskeja, joiden painoarvo koko ketjussa on noin puolet. Muut kioskit ovat liikennepaikoille keskittyneitä Relay-kioskeja, Prahan metron yhteydessä olevia M-Trafik-kioskeja sekä Prahan keskusta-alueella olevia lehtikioskeja.
HDS kuuluu Lagardère-konserniin, joka on Euroopan kolmanneksi suurin media-alan yritys. Se kustantaa lehtiä ja kirjoja, harjoittaa lehtijakelutoimintaa, kioski- ja multimediavähittäiskauppaa, audiovisuaalista viestintää sekä ilmailu- ja autoteollisuutta. HDS:llä on kioski- ja lehtijakelutoimintaa 12 Euroopan maassa, Kanadassa, USA:ssa, Australiassa ja Singaporessa.
Rautakirjalla on kioski- ja lehtijakelutoimintaa Suomen lisäksi Virossa ja Latviassa. Konsernilla on johtava asema näillä markkinoilla. Lisäksi Rautakirjalla on kirjakauppatoimintaa Virossa ja elokuvatoimintaa Virossa, Latviassa ja Liettuassa. Rautakirja-konsernin liikevaihdosta 8,3 % tulee tällä hetkellä Baltian maista.
Rautakirja on osa SanomaWSOY-konsernia. Konsernin aikakauslehtiin keskittynyt liiketoimintaryhmä, Sanoma Magazines, on Tsekin tasavallan johtava aikakauslehtien kustantaja.