Finnkino aloitti Harry Potter ja viisasten kivi -elokuvan ennakkomyynnin jo pari viikkoa ennen perjantaista ensi-iltaa. Helsingin näytökset myytiin ensimmäisen viikonlopun osalta etukäteen jo lähes loppuun. Suuren kysynnän vuoksi elokuvasta otettiin lisäkopio Forumiin. Forumin lisäksi Potter pyörii Helsingissä Tennispalatsin kahdessa salissa, Bristolissa sekä Itäkeskuksen Kinossa.
Potteria esitetään kaikilla Finnkino-paikkakunnilla yhteensä 14 kopion voimin. Koko maan kaikissa teattereissa pyörii yhteensä 65 kopiota elokuvasta, mikä on ennätysmäärä. Ensimmäisenä viikonloppuna katsojia oli koko Suomessa noin 98 000, Finnkinon teattereissa 35 610.
Finnkinon tuotepäällikkö Mika Nieminen kertoo, että elokuvien pitkä ennakkomyynti on todella harvinaista. - Elokuvan täytyy olla tosi kova juttu, jos pistämme liput myyntiin aikaisemmin kuin ensi-iltaviikon tiistaina, jolloin lippuja seuraavaksi viikonlopuksi normaalisti aletaan myydä.
Tähän loppusyksyyn kovia juttuja sattuu useampiakin, sillä 19. joulukuuta ensi-iltansa saavan Taru sormusten herrasta -elokuvan liput tulevat ennakkomyyntiin 3.12.