Sanoma-WSOY Oyj:hin sulautuva Helsinki Media Company Oy on tänään hankkinut täysin omistetun norjalaisen tytäryhtiönsä Helsinki Media Company A/S:n nimissä 10,3 prosentin osuuden ja äänivallan norjalaisesta A-pressen ASA:sta. Kauppahinta oli 95,8 miljoonaa Norjan kruunua (n. 62,5 Mmk). A-pressenin yhtiöjärjestyksen vaatima hallituksen suostumus kaupalle on saatu.

A-pressen on Norjan toiseksi suurin, pörssinoteerattu mediakonserni, jonka vuosiliikevaihto on 1,5 mrd mk. Konsernilla on lukuisia paikallissanomalehtiä, joista useimmat ovat johtavia markkina-alueellaan. Yhtiöllä on kolmanneksen osuus norjalaisesta mainosrahoitteisesta TV2:sta ja TV2:n kautta 16,4 prosentin osuus TVNorgesta. Lisäksi konsernilla on osuuksia useista paikallistelevisiokanavista sekä uusmediatoimintaa tytär- ja osakkuusyhtiöiden kautta.

A-pressenin tuloskehitys vuosilta 1996 - 98 on ollut laskeva. Vuoden 1997 nettotulos oli noin 12 Mmk. Tuloksen alenemiseen ovat vaikuttaneet TV2:n ohjelmapanostukset, paikallistelevisioiden ja muutamien kaupunkilehtien kannattamattomuus, painojen uudelleenjärjestelyt sekä uuden painon tuotanto-ongelmat.

Kaupan tavoitteena on pitkäaikainen strateginen yhteistyö ja omistuksen arvonnousu. Arvon kasvattamiselle on hyvät mahdollisuudet tekemällä yhteistyötä suurimpien osakkaiden kesken.

A-pressenin päätoimialat ovat samat kuin Sanoma Osakeyhtiöllä ja Helsinki Medialla. Konserni on kasvanut merkittävästi kymmenen viime vuoden aikana ostamalla paikallislehtiä sekä laajentumalla sanomalehtikustantamisesta uusiin medioihin ja televisiotoimintaan.

Norjan sanomalehtien kokonaislevikistä A-pressenillä on 19 prosentin osuus. Sen osakkuusyhtiö TV2 on saavuttanut merkittävän aseman Norjan mainosrahoitteisessa televisiotoiminnassa. Muut TV2:n omistajat ovat tanskalainen mediakonserni Egmont ja norjalainen mediakonserni Schibsted.

Lisätietoja antaa Helsinki Median hallituksen puheenjohtaja Jaakko Rauramo, puh. (09) 122 4630.

WERNER SÖDERSTRÖM OYJ - WSOY

Aarno Heinonen varatoimitusjohtaja

HELSINKI MEDIA COMPANY OY

Jaakko Rauramo hallituksen puheenjohtaja

Jakelu: Helsingin arvopaperipörssi, keskeiset tiedotusvälineet