Sanoma Osakeyhtiön uusi painokone Vantaan Sanomalassa otettiin koekäyttöön toukokuussa. Syys–lokakuun vaihteessa koneella painetaan jo kaikki Sanomalan lehdet. Uusi kone parantaa painojälkeä ja mahdollistaa neliväripainatuksen sanomalehden jokaiselle sivulla. Joustavamman lehdenteon myötä myös Helsingin Sanomien rakennetta uudistetaan.

Sanomalassa painetaan joka yö noin 350 000 lehteä. Lisäksi pääkaupunkiseudun ulkopuolelle meneviä Helsingin Sanomia painetaan Forssan ja Varkauden painoissa. Sanomalan vanhat koneet ovat 1970-luvulta ja lähes loppuun kuluneet. Uuden painokoneen hankinta on ollut Sanoma Osakeyhtiön suurimpia projekteja: projekti alkoi lähes kymmenen vuotta sitten ja hintaa sille kertyy noin 120 milj. euroa. Painokonetta varten Sanomalaan on rakennettu kokonaan uusi kiinteistö ja muun muassa postitusjärjestelmä on uusittu. Samalla on uusittu myös Forssan ja Varkauden painolaitoksia.

Entistä tehokkaampi ja joustavampi paino

Uuden koneen myötä koko painamisen prosessi on uudistettu: yhä useampi vaihe on automatisoitu ja tuotanto tehostunut. Sanomalassa tämä merkitsee henkilökunnan vähenemistä noin 230 työntekijästä 170:een erityisesti ns. avustavien töiden, kuten paperirullien siirtelyn, vähentyessä. Henkilökunnan vähentyminen on tapahtunut vähitellen muun muassa eläkejärjestelyin. Jakoavaimen ja ruuvimeisselin käytön vähentyessä uuden koneen hoitajat ovatkin käyneet läpi mittavan koulutuksen, sillä kaikkea ohjataan nyt monimutkaisen tietojärjestelmän avulla. Itse painamisen lisäksi myös muita prosesseja, esimerkiksi postitusta, on tehostettu.

Myös painon valvonta on automatisoitu, mikä parantaa laatua ja nopeuttaa painotyötä 1,5-kertaisesti. Nopeus ja virheettömyys ovatkin sanomalehtipainossa tärkeitä tekijöitä. Mikään vika ei saa pysäyttää koko prosessia. Jatkossa joustavuutta saadaan myös siten, että lehtiä painetaan kahden tai kolmen aikataulun mukaan. Osia lehdestä voidaan valmistaa etukäteen välivarastoon jakelua odottamaan.

Aikataulujen lisäksi joustavuutta tulee lisää itse lehden rakenteeseen. Sanomalan vanhat koneet pystyivät painamaan vain tasakokoisia liitteitä, jolloin sanomalehden A- ja C-osien ja B- ja D-osien piti olla yhtä paksuja. Jatkossa lehden eri osat voivat olla eri kokoisia. Myös lehden räätälöitävyyttä on mahdollista parantaa: tulevaisuudessa lehteen saadaan entistä enemmän alueellisia uutisia ja mainoksia.

Vaikka uusi kone on tehty Helsingin Sanomien tarpeisiin, voidaan sillä painaa myös muita lehtiä. Sanomalehtipaperin lisäksi kiiltäväpintaiset lehdet ja liitteet onnistuvat ns. heat-set uunin hankinnan myötä.

Helsingin Sanomille uusi rakenne

Uuden koneen myötä myös Helsingin Sanomat uudistuu rakenteellisesti ja sisällöllisesti. Väri lehdessä lisääntyy, kun nelivärikuvia voidaan jatkossa painaa jokaiselle sivulle. Tämä merkitsee suurempia mahdollisuuksia toimituksen lisäksi lehden ilmoittajille. Sen sijaan typografiaa lehdessä ei uudisteta, vaan vuonna 2000 käyttöön otettu kirjasintyyppi säilyy.

Syyskuun 30. päivänä lehden osastot siirtyvät uusille paikoilleen. Uudessa Hesarissa lehden luetuimmat osastot, kotimaan ja ulkomaan uutiset, siirtyvät heti ensimmäiseen osaan. Talous ja Urheilu-uutiset puolestaan muodostavat B-osan ja kaupunki- ja kulttuurisivut täyttävät C-osan. Eniten muuttuu D-osa, jonka alussa on tästä lähtien joka viikonpäivä erilaiset teemasivut, joiden pariin voi vaikka palata myöhemmin päivällä, jos aika ei aamulla ole riittänyt koko lehden lukemiseen. Lisäksi lehdessä on jatkossakin erilaisia liitteitä, kuten työpaikka- ja asuntoilmoitukset sunnuntaisin.

Teksti: Anna Tuominen