Sanoma Oyj, Lehdistötiedote, 28.3.2014 klo 16.30

Sanoma myy online-uutispalvelu Apollon liiketoiminnan Latviassa. Ostaja on Baltian johtava mediakonserni Eesti Meedia. Sanoma jatkaa toimintaansa Baltiassa mm. vahvan Auto24-brändin kautta.

Kaupan myötä Apollon työntekijät siirtyvät uudelle omistajalle. Myydyn liiketoiminnan liikevaihto vuonna 2013 oli noin 0,8 miljoonaa euroa.

Kauppa tukee Sanoman strategiaa, jolla yhtiö keskittää liiketoimintaansa ja luopuu valikoiduista omaisuuseristään.

Lisätietoa
Marja-Leena Tuomola, Liiketoimintajohtaja, Sanoma Digital – Finland, puh. 040 513 6630

Sanoma.com

Get the world. Sanoma auttaa ihmisiä kohtaamaan maailman ja ymmärtämään sitä.

Uskomme maailmaan, joka on täynnä mahdollisuuksia, tunteita, vuorovaikutusta ja inspiraatiota. Maailman voi tavoittaa ja kokea, siihen voi vaikuttaa ja sen haluaa jakaa. Sellaisen maailman me haluamme tarjota.

Sanoma on kuluttajamedian ja oppimisen eurooppalainen edelläkävijä. Suomessa ja Hollannissa Sanoma on markkinoiden johtava, monikanavainen mediayhtiö. Sanoman päämarkkinat oppimisessa ovat Suomi, Ruotsi, Hollanti, Belgia ja Puola. Vuonna 2013 konsernin liikevaihto oli 2,2 miljardia euroa. Sanoman osake on listattu NASDAQ OMX Helsingissä.